Suomen ampumahiihtäjillä jäi olympiakenraaliharjoituksessa kuti piippuun – "Ei ollut hyvä päivä tänään"

Suomen ampumahiihtäjien viimeinen kenraaliharjoitus ennen olympiakisoja sujui sunnuntaina Italian Anterselvassa alavireisesti. Miehet jäivät maailmancup-viestissä 11:nneksi, ja Mari Ederin kuusi sakkoa naisten yhteislähtökilpailussa torpedoivat toiveet hyvästä sijoituksesta.

Eder oli 12,5 kilometrin matkalla 24:s, lähes kaksi ja puoli minuuttia kauden ensimmäisen cupvoittonsa napanneelle italialaiskonkarille Dorothea Wiererille hävinneenä. Pelkästään hutera ammunta ei hiertänyt kivenä Ederin hiihtokengässä.

– Mari sanoi jälkeenpäin, ettei vain kulkenut, Suomen päävalmentaja Jonne Kähkönen kertoi Anterselvasta STT:lle.

Toki Eder oli hiihtoajoissa kelvollisesti 11:s. On selvää, että olympia-Pekingiä ajatellen hänen pitää petrata nimenomaan ammuntaa, joka tällä kaudella on välillä sujunut aivan mukavasti.

Myös miesten jyvä hukassa

Miesten 4x7,5 kilometrin viestissä Norja kaappasi kaikki olympiaennakkosuosikin paineet, sillä voitto oli sille viesticupissa jo kolmas kauden neljässä kilpailussa. Tosin esimerkiksi kolmanneksi sijoittunut Saksa oli ladulla liikkeellä liki B-joukkueella.

Suomi jäi jo kaksi varapatruunaa käyttäneen Tuomas Harjulan avausosuudella pitkälti toista minuuttia kärjestä. Koska muut viestinviejät Tero Seppälä, Heikki Laitinen ja Olli Hiidensalo eivät hekään pystyneet puhtaaseen ammuntaan, puolentoista viikon takaista Ruhpoldingin 11. tilaa sivunnut loppusijoitus ei ollut ihme.

– Ei ollut hyvä päivä tänään. Pojat käyttivät varapatruunoita (13 kertaa) aivan liian paljon, päävalmentaja Kähkönen ruoti.

Vaikka Suomen viestimiehet eivät ole tällä kaudella maailmancupissa kärkikymmenikköön yltäneet, olympia-Pekingiin on takaportti auki. Olympiakomitea huomioi kisavalintoja tehdessään myös viime kauden suoritukset.

– Meillä on viime kauden maailmancupista kolme top 10 -sijoitusta ja parhaimpana seitsemäs sija täältä Anterselvasta, Kähkönen huomautti.

Myös lauantaina yhdeksänneksi sijoittuneelle Suomen naisten viestinelikolle olisi Pekingin olympialaduilla käyttöä.

– Kun viestijoukkueella on olympiavalinnoissa kriteerinä realistinen mahdollisuus sijoittua kahdeksan joukkoon, mitä muuta yhdeksäs sija ennakoi, päävalmentaja Kähkönen kysyi.

Joukkueessa koronatartunta

Kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n Twitter-tilillä kerrottiin sunnuntaina, että suomalaisen ampumahiihtäjän koronatestitulos oli ollut Anterselvassa positiivinen. Hänet oli eristetty muista.

Eder kisasi koronauutisen jälkeen yhteislähdössä, ja Seppälä kertoi Ylelle, ettei ole saanut koronatestistä positiivista tulosta.

– Emme joukkueen sisältä kommentoi asiaa ennen kuin liitolta tulee tiedote, Kähkönen kiteytti.

Olympiakisoihin lähteviä ampumahiihtäjiä suuntaa kohti Pekingiä keskiviikkona. Ampumahiihdon olympiarupeama alkaa Pekingissä 5. helmikuuta sekaviestillä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut