Naiset pääsivät kannustamaan maajoukkuetta Iranissa

Naiset pääsivät torstaina Teheranissa katsomaan ensi kertaa vuosiin Iranin maajoukkueen jalkapallo-ottelua. Naiset olivat Azadi-stadionilla kannustamassa Iranin maajoukkueen 1–0-voittoon MM-karsintaottelussa Irakia vastaan.

Naisten sallittiin seurata Iranin maajoukkueen ottelua paikanpäällä viimeksi lähes kolme vuotta sitten.

– Tämä oli täydellistä. Nyt on ääni mennyt, kaksi maan lippua kantanutta naisopiskelijaa kuvasi tunnelmiaan poistuessaan stadionilta.

Iloinen kaksikko esitteli itsensä nimillä Kimia ja Hasti.

Iranin hallinto on yleisesti sulkenut naiset jalkapallokatsomoista ja muilta stadioneilta maan islamilaisen vallankumouksesta 1979 saakka eli nelisenkymmentä vuotta. Uskonnolliset johtajat ovat perustelleet sulkua tarpeella suojella naisia vajaapukeisten miesten näkemiseltä ja urheilutapahtumien miehiseltä tunnelmalta.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa määräsi syyskuussa 2019 Iranin päästämään myös naiset jalkapallostadioneille rajoituksitta ja lippujen kysynnän perusteella. Naiset pääsivät sen jälkeen seuraamaan Iranin MM-karsintaottelua.

Seuraava kerta toteutui kuitenkin vasta torstaina.

Erotetut katsomonosat

Iranin voiton jälkeen kadut täytyivät voittoa juhlivista faneista. Stadionin ympäristössä autot soittivat torvia ja ihmiset hurrasivat voitolle.

– Olen todella iloinen. Tämä oli ensimmäinen kertaa, kun pääsin Azadi-stadionille seuraamaan ottelua, 26-vuotias Mahyaksi esittäytynyt nainen kertoi.

– Tilasin pääsylipun sähköisesti ja sain siitä vahvistuksen sms-viestillä.

Naiset saapuivat stadionille heille varatun sisäänkäynnin kautta. Katsomossa miehet ja naiset oli jaettu katsomon eri osiin.

– Olisin halunnut seurata peliä puolisoni rinnalla. Meille kuitenkin ilmoitettiin, että miehet ja naiset erotetaan toisistaan, kertoi Golnaz Bahari, joka kannatteli toisella kädellä lastaan ja kantoi toisessa kädessään vuvuzela-torvea.

Naiset osallistuivat miesten mukana "Iran, Iran"-kannustushuutoihin. Kolmen naiskatsojan ryhmä arveli, että "naisten läsnäololla oli varmasti vaikutusta ottelun voittoisaan lopputulokseen".

Korona jarrutti muutosta

Fifa antoi vuonna 2019 Iranille naiskatsojia koskevan määräyksen, kun naisfani oli pyrkinyt jalkapallokatsomoon pojaksi pukeutuneena ja vilpistä kiinnijäätyään poltti itsensä rangaistuksen pelossa hengiltä. Sahar Khodayarin kuolema herätti ulkomaailmassa vaatimuksia Iranin sulkemisesta kansainvälisestä jalkapallosta.

Fifa on painostanut Irania vuosien ajan. Viime vuosina muutosta ovat jarruttaneet myös koronarajoitukset. Nyt naiset odottavat Iranin katsomomääräyksiin pysyvää höllennystä.

– Tässä ei ole mitään outoa eikä vaikeaa, Mahya sanoi naisten pääsystä peleihin.

– Tämän olisi pitänyt tapahtua aikaisemmin ja nyt toivon, että tämä jatkuu.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut