Paikallisottelun ratkaisseella Ilveksen Mäntykivellä on toimiva patenttiratkaisu: "Läheltä ylös toimii aina"

Ilves ilahdutti perjantaina valtaosaa Tampereen Areenan runsaslukuisesta (11 629) yleisöstä, kun Matias Mäntykivi laukoi 4–3-voittomaalin vain kuusi sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä ottelussa paikalliskilpailija Tapparaa vastaan.

– Läheltä ylös toimii aina. Näin että olkapään (maalivahti Christian Heljanko) yläpuolella oli tilaa, Mäntykivi kuvaili illan toista maaliaan.

Ilveksen kakkosketju teki kaikki joukkueen maalit. Eemeli Suomi sai syöttöpisteen kaikkiin maaleihin, myös Joonas Oden teki kaksi maalia.

Etenkin ratkaisuosuman syöttö oli hieno näyte taistelutahdosta, kun kapteeni Suomi voitti kulmassa kaksi Tapparan pelaajaa.

– Eemeli on noissa tilanteissa todella vahva. Hän heitti maalille ja vähän oli tuuriakin, kun kiekko tuli Tapparan pelaajan (Otto Rauhala) jalasta minulle, Mäntykivi lisäsi.

Voitolla Ilves katkaisi kolmen ottelun tappioputken ja samalla Tapparan viiden ottelun pituinen pisteputki katkesi. Koronaongelmista viime viikkoina kärsinyt Ilves on nyt voittanut neljä viidestä kauden paikallisottelusta.

– Itsellä ei koronaa ole ollut, ja toivottavasti ei tulekaan, Mäntykivi sanoi.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut