Pulkkanen kiri yhdeksänneksi Euroopan-kiertueen golfissa, avauslyönnit karsivat hänet voittotaistelusta

Tapio Pulkkanen nousi parhaaksi suomalaiseksi golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa Espanjassa. Pulkkanen jakoi Gironassa yhdeksännen sijan pelattuaan päätöskierroksen 68 lyönnillä.

– Päätöspäivä meni erittäin hyvin. Löin paljon avauksia väylille, ja sitä kautta pääsin lyömään lähestymiset lähemmäksi kuin aiempina päivinä, Pulkkanen viestitti Espanjasta.

Pulkkanen, 31, ylsi kärkikymmenikköön toisen kerran tällä kaudella. Maaliskuussa hän oli viides Etelä-Afrikan Johannesburgissa.

– Lähestymislyönnit ja lähipeli olivat hyvässä iskussa koko viikon, mutta avauspeli oli liian heikkoa voittotaistelua ajatellen, Pulkkanen kommentoi.

Pulkkanen jäi voittajasta kuusi lyöntiä. Espanjan Adri Arnaus joutui ylitöihin saavuttaakseen kiertueen avausvoittonsa, sillä hän kukisti Etelä-Afrikan Oliver Bekkerin kuudennella uusintareiällä.

Sunnuntaina par-vauhtia pelannut Sami Välimäki jakoi 18. sijan, mutta Mikko Korhonen putosi 75 lyönnin kierroksellaan jakamaan 33. sijaa.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut