Vastaanotto on ystävällinen ja lämmin, kun urallaan kuusi paralympiakultaa ja kaikkiaan kymmenen mitalia voittanut Harri Jauhiainen tulee avaamaan kotiovensa. Ensivaikutelma on juuri sellainen kuin kuvitella saattaa. Jauhiainen, 71, tuli tunnetuksi nöyränä, tinkimättömänä ja intohimoisena juoksijana.
Heinolan Myllyojassa sijaitsevassa omakotitalossa leijailee kahvin ja tuoreen pullan tuoksu. Jauhiaisten suurella ruokapöydällä on auki valtavan kokoinen leikekirja. Siinä riittää sivutolkulla kahlattavaa talon isännän mittavasta ja menestyksekkäästä urheilu-urasta.
Jauhiaisen menestysvuodet ajoittuivat 1980-luvulle. Tämän joulukuun alussa Jauhiainen sai komean kunnianosoituksen, kun hänet valittiin vuonna 2020 perustettuun Paraurheilun Kunniagalleriaan.
Jauhiainen osasi odottaa nimitystään.
– Sain ensimmäisen jaon (vuonna 2020) jälkeen sen verran viestiä siitä, että minulle tapahtui oikeusmurha, kun paikkaa ei tullut ensimmäisellä kierroksella. Oli vahva tunne, että tällä kertaa jäsenyys irtoaa, Jauhiainen naurahtaa STT:n haastattelussa.
Hän muistelee juhlatilaisuutta suurella lämmöllä.
– Kun marssin kohti lavaa, koko kroppaan levisi käsittämättömän hieno tunne. Kyllä siellä kelpasi tuulettaa.
ME-ajat lämmittivät paralympiadebyytissä
Jauhiainen on kovin mielissään vammaisurheilun nykytilanteesta. Ajat ovat totisesti muuttuneet.
– Kun läksin ensimmäisiin paralympialaisiini vuonna 1980, maksoin itse matkani Hollannin Arnhemiin. Se oli 1 500 markkaa. Jotkut kunnat maksoivat urheilijoidensa matkat, mutta Heinola ei niihin kuulunut. Se toi pikkuisen iloa, kun voitin kisoissa 100 ja 400 metriä, ja molempien matkojen jälkeen tuli mukava kuulutus: New olympic and world record, Jauhiainen muistelee maailmanennätysvauhtiaan.
Vuoden 1980 kisojen jälkeen opetusministeriö on maksanut paralympialaisten kisamatkat. Ministeriö hoitaa edelleen matkakustannukset, mutta Suomen paralympiakomitea tekee päätökset niiden saajista.
– Oli se minullekin iso helpotus, Jauhiainen sanoo.
Jauhiainen korostaa median vaikutusta vammaisurheilun näkyvyyden edistämisessä.
– Paraurheilijoiden tilanne on hyvä. Olen todella iloinen ja ylpeä, kun katson nykyisin kisoja televisiosta. Näkyvyys takaa myös tukirahat, Jauhiainen arvioi.
Kun Jauhiainen oli urheilu-urallaan parhaimmillaan, hän teki sivussa töitä jotakuinkin 40–50 tuntia viikossa. Siihen aikaan ei osattu edes haaveilla urheilija-apurahoista.
– Nykyisinhän paraurheilijat ovat lähes ammattilaisia. Ei meillä ollut mitään vastaavaa järjestelmää. Se urheiltiin, mitä töiltä ehdittiin.
Oletko koskaan harmitellut sitä, että olit ikään kuin "väärään aikaan huipulla"?
– Ei harmita, koska olen muutenkin pärjännyt elämässäni hyvin. Ja niin se vain menee, että kun on näkyvillä, niin silloin muistetaan, sanoo pitkän uran muun muassa K-kauppiaana tehnyt Jauhiainen.
Jauhiainen kaipaa parhaan paraurheilijan valintaa
Jauhiaisella on ollut syntymästä asti dysmelia. Hänen oikean kätensä sormet ovat pienet tyngät. Vammaluokka, jossa Jauhiainen urheili, oli lievin mahdollinen. Jauhiainen arvostaa jokaista vammaisurheilijaa, luokasta viis.
Kun Leo-Pekka Tähti oli vuonna 2012 Lontoon paralympiamenestyksellään vahva suosikki Vuoden urheilijaksi, mediassa alkoi tiukka keskustelu siitä, pitäisikö vammaisurheilijat rinnastaa vammattomien kanssa. Aika ei ollut silloin kypsä, mutta vuonna 2016 Tähti voitti Vuoden urheilijan tittelin..
Jauhiaisella on keskusteluun vankka mielipide.
– Arvostusta voi olla muutenkin. Minusta pitäisi valita vuoden paraurheilija. Se on ollut aina mielipiteeni, Jauhiainen sanoo.
Jauhiainen oli kova tekijä myös vammattomien sarjassa. Oivana esimerkkinä käyvät kaksi Kalevan kisojen SM-mitalia 400 metrin aidoissa.
Hän jopa lähti vuoden 1980 paralympiadebyytistään etuajassa kotiin, jotta ehti Kalevan kisoihin. Pituuden paralympiakulta jäi ehkä saavuttamatta, mutta yleisurheilun Kalevan kisoista heltisi hieno SM-hopea aidatulta ratakierrokselta.
Suomi-Ruotsi-maaottelussa Jauhiainen esiintyi viidesti. Paras sijoitus oli kolmas.
– Koskaan en jäänyt kuudenneksi eli viimeiseksi, Jauhiainen naurahtaa.
Koska hänellä on kokemusta molemmista maajoukkueista, Jauhiainen on oikea mies kuvailemaan niiden eroja.
– Vammattomien sarjassa kisaaminen on huomattavasti tiukkapipoisempaa. Siellä pyritään voittamaan ja pärjäämään kaikin mahdollisin keinoin. Parapuolella henki on ihan erilainen. Siellä ei olla kateellisia toisille. Se on kuin oma perhe, Jauhiainen vertaa.
Presidentti Reagan antoi poikkeuksellista tunnustusta
Yksi Jauhiaisen mieleenpainuvimmista kokemuksista osui vuoden 1984 paralympialaisiin New Yorkiin. Toiselle presidenttikaudelleen pyrkinyt Ronald Reagan piti kisoissa puheen, jossa hän mainitsi nimeltä kolme urheilijaa. Yksi heistä oli Jauhiainen.
– Juhani Syväselle (Helsingin Sanomien urheilutoimituksen esimies) oli silloin soitettu Valkoisesta talosta keskellä yötä ja kysytty, miten nimeni lausutaan oikein, Jauhiainen naureskelee hauskaa yksityiskohtaa.
Nykyisin pirteä eläkeläinen pitää kunnostaan huolta monin eri tavoin.
– Talvella hiihtoa ja kesällä kävelyä. Etunojapunnerruksissa teen 4x30:n sarjoja. Kilpailuviettiäni puran keilailussa, sanoo Jauhiainen, joka on heittänyt kilpailussa täyden 300 pisteen sarjan kahdesti.