Jääkiekon NHL:ssä Columbus Blue Jacketsin vierasottelu Detroit Red Wingsiä vastaan ei ollut edes puolessavälissä kun suomalaispelaaja Patrik Laine oli jo tehnyt hattutempun. Ottelu päättyi Columbusin 4–3-voittoon.
Laine teki Columbuksen kolmesta avauserän maalista kaksi, joiden väliin mahtui venäläisvahvistus Vladislav Gavrikovin verkottama maali. Joukkueensa neljännen maalin Laine takoi perille toisen erän toisella minuutilla.
Columbuksen johto näytti alkupelistä varmalta, mutta loppupelistä teki jännittävän Detroitin äkillinen kiri. Maalinteon makuun pääsi myös isännöineen Detroitin Olli Määttä, joka avasi seuransa maalisaldon kolmannen erän alussa. Detroitin maalia vahti Ville Husso, joka torjui 21 kertaa.
Toisaalla kotikaukalossaan Colorado Avalanche nöyryytti Ottawa Senatorsin maalein 7–0, ja voittajajoukkueen suomalaispelaajat pääsivät mojoville tehopisteille.
Maalitilin avasi ensimmäisessä erässä Mikko Rantanen, joka teki myös joukkueen neljännen maalin. Kolmannesta sekä viidennestä maalista vastasi Artturi Lehkonen, joka myös sai syöttöpisteen kuudennesta maalista.
Coloradon Sampo Ranta oli jäällä vain kahdeksan minuuttia ja jäi pisteittä.
Tolvanen jälleen maalinteossa Seattlella
Hurja maalishow nähtiin myös Chicagossa, jossa Blackhawks isännöi Seattle Krakenia. Ottelu päättyi vierailijoiden voittoon maalein 8–5.
Maaleja nähtiin joka erässä, mutta Chicago ei päässyt tasoittamaan Seattlen ensimmäisessä erässä saatu johtoasemaa. Ensimmäinen erä päättyi jo luvuin 6–1.
Uudessa seurassa pelaava Eeli Tolvanen oli siivittämässä Seattlea voittoon. Tolvanen teki ottelun 5–1-maalin.
Florida Panthers vei voiton kotonaan, kun se voitti Vancouver Canucksin 4–3. Floridan konkari Aleksander Barkov löi kiekon maaliin toisessa erässä lukuihin 4–2. Floridan Anton Lundell ja Eetu Luostarinen jäivät pisteittä.
Nashvillessä koettiin suomalaismaalivahtien kohtaaminen, kun Buffalo Sabres oli Nashville Predatorsin vieraana. Buffalon Ukko-Pekka Luukkoselle torjuntoja kertyi 38, Nashvillen Juuse Sarokselle 28. Buffalo vei lopulta ottelusta voiton 5–3.
Tehopisteille pääsi myös Nashvillen Juuso Pärssinen, joka syötti ensimmäisen erän 1–1-tasoitusmaalin. Joukkuetoveri Mikael Granlund sekä Buffalon Henri Jokiharju jäivät ilman tehopisteitä.
Suomalaisvahvisteinen Carolina Hurricanes voitti kotikaukalossaan Pittsburgh Penguinsin 2–1. Carolinan Sebastian Aho sai syöttöpisteen Jalen Chatfieldin toisen erän 2–0-maalista.
Carolinan Jesperi Kotkaniemi ja Teuvo Teräväinen sekä Pittsburghin Kasperi Kapanen jäivät ottelussa pisteittä.
Dallasin kova loppukiri ei riittänyt
Dallas Starsin suomalaispelaajat Miro Heiskanen ja Esa Lindell kerryttivät tililleen syöttöpisteitä kotipelissä, jossa vastassa oli Calgary Flames.
Ottelun alkupuoli oli varsin synkkä Dallasin kannalta, sillä joukkue hävisi ensimmäisen erän 1–2, ja toisessa erässä Calgary takoi yksipuolisesti verkkoon neljä maalia Dallasin saadessa läpiviedyksi vain yhden.
Kolmannen erän alkaessa Dallas näytti olevan jo kanveesin partaalla, mutta sitten joukkue käynnisti loppurutistuksen, joka oli lähellä kääntää laivan suunnan. Viime hetkille jatkuneesta kovasta taistelusta huolimatta Dallas kuitenkin kärsi lopulta 5–6-tappion Calgarylle.
Suomalaisten syöttöpisteet hankittiin kolmannen erän tohinoissa. Ensiksi Lindell syötti Joe Pavelskin 3–6-maalin kolmannen erän 8. minuutilla, minkä jälkeen Heiskanen osallistui sekä Pavelskin toisen 13. minuutin maalin että Colin Millerin 16. minuutin maalin rakentamiseen. Tarvittu tasoitusmaali jäi Dallasilta kuitenkin tekemättä.
Dallasin muista jäillä olleista suomalaisista pisteittä jäivät Jani Hakanpää ja Joel Kiviranta. Roope Hintz oli poissa pelistä ylävartalovamman takia.