Wilma Murto eteni naisten seiväshypyn finaaliin yleisurheilun halli-EM-kisoissa Istanbulissa ylitettyään 455 ensimmäisellään, mutta Elina Lampela karsiutui tuloksella 445. Karsintaraja oli 465, mutta loppukilpailuun riitti tulos 445. Lampela jakoi karsinnan kymmenennen sijan. Loppukilpailu käydään huomenna.
Murrolle karsinta oli samalla paluukilpailu 460-senttisiin seipäisiin.
– Verryttely oli vähän haastava, mutta se oli odotettavissa. Kisa meni niin kuin piti. Olen positiivisesti yllättynyt, kaikki korkeutensa (430, 445, 455) ensimmäisellään ylittänyt Murto totesi tiedotteessa.
– Hypyt tuntuivat hyviltä ja perusrytmikkäiltä. Ei mitään superhyvää, mutta sellaista, mitä tuossa tilanteessa voi odottaa. Finaaliin tarvitaan lisää rytinää.
Murto odottaa finaalista tasaista. Luottoa omaan tekemiseen on.
– Karsinnassa ne, joiden pitikin hypätä korkealta, tekivät sen. Itselläni on finaalia ajatellen itsevarma fiilis, Murto sanoi.
Lampela oli korkealla viimeisessä yrityksessään 455:stä, mutta rima ei ylittynyt.
– Hyvä tuntuma oli, vaikka jännitti aika paljon. Harmittaa tosi paljon. Nyt olisi ollut saumaa päästä finaaliin, Lampela kertoi tiedotteessa.
– Koko hallikautta ajatellen toivoin, että ennätys olisi parantunut enemmän. Tietyllä tapaa olen kauteen pettynyt. Kesällä hyppyä pitää saada vakioitua ja otetta nostettua.
Lehikoisen hylkäys peruttiin, ei yltänyt loppukilpailuun
Viivi Lehikoinen hylkäys peruttiin naisten 400 metrin kilpailussa sisäratojen EM-kilpailussa Turkissa. Lehikoinen oli matkan välierässään viides ajalla 53,61, eikä yltänyt loppukilpailuun.
Aitajuoksussa viime kesänä SE-vauhtiin yltänyt Lehikoinen ja italialainen Alice Mangione tuuppivat välierässä toisiaan toisen 200 metrin kierroksen alkuvaiheessa, kun radalla ei tuntunut olevan tilaa molemmille. Tuomarineuvosto hylkäsi ensin Lehikoisen, mutta Suomi protestoi ja tuomio peruttiin.
– Joutui vähän hakemaan paikkaa 200 metrin jälkeen. Se varmaan vei vähän voimia, Lehikoinen kommentoi Ylen tv-haastattelussa.
Lehikoisen erän voitti Hollannin Lieke Klaver ajalla 51,43. Toisessa erässä matkan ME-nainen, Hollannin Femke Bol tyytyi voittoaikaan 52,19. Helmikuussa Bol juoksi hallissa maailmanennätyksen 49,26 ja rikkoi tshekkilegenda Jarmila Kratochvilovan nimissä vuodesta 1982 lähtien olleen halli-ME:n 0,33 sekunnilla.
Lehikoinen uskoi juoksujensa perusteella, että hallikauden sileän 400 metrin juoksut toivat jatkumoa hyvälle viime kesälle. Hän odottaa innolla ulkoratakautta.
– Näkee, ettei mitään ole pilattu, Lehikoinen sanoi Ylelle.
Aamun alkuerissä Lehikoinen oli kymmenenneksi nopein juostuaan erässään toiseksi ajalla 52,88. Matkan toinen suomalainen Milja Thureson oli alkuerässään viides ja karsiutui jatkosta ajalla 55,82.
Richardsson alitti yhdeksän minuuttia
Camilla Richardsson jäi 12. sijalle naisten 3 000 metrin finaalissa. Hän alitti toisen kerran urallaan yhdeksän minuutin rajan, sillä ylitti maalilinjan ajassa 8.57,13.
Torstaina Richardsson juoksi alkuerissä Suomen ennätyksen 8.53,60.
– Poltin vähän liian paljon bensaa eilen. Ihan ok, tällainen päivä tänään, Richardsson sanoi Ylen tv-haastattelussa.
Hän muistutti, ettei kannata olla liian ankara itselleen. Vielä aiemmin talvella hän ei ollut varma kisaamisesta EM-halleissa, mutta Suomen ennätys oli hieno bonus.
Saksalaiset juoksivat kaksoisvoiton, kun Hanna Klein ja Konstanze Klosterhalfen hallitsivat kilpailua. Kleinin voittoaika 8.35,87 on hänen ennätyksensä, ja Klosterhalfen jäi hänestä 0,63 sekuntia.
Vanninen otteli seitsemänneksi
Saga Vanninen otteli seitsemänneksi naisten viisiottelussa kerättyään lajeista 4 440 pistettä. Hän jäi ennätyspisteistään 101 pistettä.
Vanninen päätti ottelun 800 metrin juoksussa ennätykseensä 2.20,64.
Viisiotteluun kuuluvat 60 metrin aitajuoksu, korkeus, kuula, pituus ja 800 metrin juoksu. Ottelun belgialainen voittaja Nafissatou Thiam otteli maailmanennätyspisteet 5 055 pistettä. Puolan Adrianna Sulek antoi kovan vastuksen 5 014 pisteellään.
Pullille pettymys pituushypyssä
Kristian Pulli karsiutui miesten pituushypyn finaalista. Pulli hyppäsi 766 senttiä ja jäi karsinnassa yhdeksänneksi, kun kahdeksan parasta eteni loppukilpailuun. Finaalipaikkaan riitti tulos 775.
Karsinnan voitti Ruotsin Thobias Montler tuloksella 814. Pullin viimeinen karsintahyppy oli hänen pisimpänsä, mutta yliastuttu.
– Vähän väärään aikaan heräsin kilpailuun. Vasta viimeisessä hypyssä sain juoksua kulkemaan kunnolla, mutta sitten askelmerkki muuttui sen verran, että jos olisin edes vähän saanut hypyn paremmin osumaan. Mutta yli mikä yli, Pulli sanoi tiedotteessa.
– Tästä lähden valmistautumaan kesää kohti ja ihan hyvillä mielin, sillä kunto on hyvä ja samoin lähtökohdat kesää ajatellen. Yritän kääntää tämän pettymyksen voitoksi ja tehdään kesällä kovia tuloksia.
Vannisella hyvä kuulavire
Naisten viisiottelussa Saga Vanninen juoksi 60 metrin aidat aikaan 8,35, mutta jäi korkeushypyssä tulokseen 168 ja oli kahden lajin jälkeen 11:ntenä eli viimeistä edellisenä. Aamupäivän päättäneessä kuulantyönnössä Vanninen oli sitten toiseksi paras tuloksella 15,20, ja kokonaissija koheni kuudenneksi. Eroa kärkinaiseen, Belgian Nafissatou Thiamiin on 352 pistettä ja pronssisijaan 146.
Nathalie Blomqvist karsiutui 1 500 metrillä. Hän oli eränsä neljäs ajalla 4.10,91, mikä oli karsiutujista nopein aika.
Anna Pursiainen oli 60 metrillä eränsä viimeinen ajalla 7,52 ja karsiutui. Pursiainen, 19, kilpaili ensimmäisen kerran arvokisoissa.
-----
Juttua on korjattu klo 12.29: Saga Vanninen kilpailee naisten viisiottelussa, ei seitsenottelussa.