Ruotsi-ottelun rytmitys muuttuu Helsingin EM-kisojen takia

Yleisurheilun perinteikkään Suomi–Ruotsi-maaottelun rytmitykseen tulee muutos Helsingin saamien vuoden 2030 yleisurheilun EM-kilpailuiden vuoksi. Asian vahvistaa Meksi Urheilumedialle Suomen urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto.

Normaalisti kilpailut on järjestetty vuorovuosittain Suomessa ja Ruotsissa. Suomi on järjestelyvastuussa parillisina vuosina eli EM-kisavuonna ottelu olisi normaalin rytmityksen mukaan Suomessa.

– Keskustelimme asiasta eilen ruotsalaisten kanssa ja tulemme muuttamaan sitä niin, että Ruotsissa järjestetään kaksi vuotta peräkkäin ja Suomessa kaksi vuotta peräkkäin, Aalto kertoo.

Samanlainen käytäntö on ollut käytössä myös Helsingissä järjestettyjen vuoden 2012 EM-kilpailuiden sekä vuoden 2005 MM-kilpailuiden yhteydessä.

– Ottelu järjestetään joko niin, että me järjestämme 2028 ja 2029 ja Ruotsi 2030–31 tai niin, että Ruotsi järjestää 2029–2030 ja me kahtena seuraavana vuonna, Aalto kertoo.

Juttua päivitetty kello 12.58: Lisätty Aallon uusi kommentti järjestelyvuosista.