Teemu Pukin lopettaminen herätti helpotusta ulkomailla: "Puolustajamme voivat viimein nukkua rauhassa"

Teemu Pukin tiistaina julkistama lopetuspäätös herättää huomiota yllättävällä suunnalla.

Bosnia ja Hertsegovinassa toimiva urheilumedia Sportsport otsikoi Pukin lopettamisesta kertovan juttunsa kutsumalla Pukkia maansa maajoukkueen "painajaiseksi".

Jutussa Pukin kuvataan muodostaneen vuosia vakavan uhkan Bosnia ja Hertsegovinan maajoukkueen puolustukselle.

– Hän oli yksi hankalimmista vastustajan hyökkääjistä Lohikäärmeille (maan maajoukkueelle), media arvioi.

Sportsportin lisäksi myös muut maan mediat huomauttavat, että Pukki teki kuusi maalia kuudessa ottelussa Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan ja lisäksi syötti kaksi Huuhkajien täysosumaa noissa otteluissa.

Uutissivusto Klix toteaa maan jalkapallofanien muistavan Pukin ikuisesti ja kuvaa sekin Pukkia maajoukkueen painajaiseksi.

Media nostaa erityisesti esiin kesän 2019 EM-karsintaottelun tapahtumat. Tuolloin Pukki teki 12 minuutissa kaksi maalia Ratinan stadionilla Bosnia ja Hertsegovinan verkkoon.

Maalit jäivät ottelun ainoiksi ja lopulta Suomi varmisti karsinnoissa historiansa ensimmäisen miesten EM-kisapaikan. Bosnia ja Hertsegovina jäi ulos kisoista.

Urheilumedia BHLIVE reagoi Pukin eläköitymisuutiseen humoristisella Instagram-julkaisulla. Media muistutti Pukin tekemistä maaleista todeten, että "puolustajamme voivat viimein nukkua yönsä rauhassa".