Vain 15 kuukautta sitten Mercedeksen Kimi Antonelli oli tuloksellisesti syvissä vesissä. Edes tallissa ei nähty, että italialaistulokas olisi seuraavana vuonna maailmanmestari.
F1-talli Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff on äärimmäisen onnellinen kuljettajansa Kimi Antonellin vain vuodessa tekemästä täyskäännöksestä. Virhealttiista märkäkorvasta on kehittynyt viittä vaille maailmanmestari.
Antonelli voi varmistaa mestaruuden tulevana viikonloppuna Meksikon kisassa sijoittumalla vähintään yhdeksänneksi. Italialainen on voittanut yhdeksän osakilpailua, jäljellä on enintään viisi osakilpailua. Mediatietojen perusteella Yhdysvaltain välivaalien jälkeen eli viikon päästä arvioidaan, voidaanko Qatarin ja Abu Dhabin kilpailut järjestää suunnitellusti.
Wolff muistelee Sky Sportsin haastattelussa hetkeä, jolloin Antonellin asema – ainakin muiden silmissä – horjui pahasti. Kun Antonelli oli jäänyt viime kaudella Belgiassa aika-ajossa ensimmäiseen osioon ja 18. lähtöruutuun, Wolffin mukaan tulokas purskahti kyyneliin.
– Kun hänelle oli kertynyt yhdeksän kisaa ilman pisteitä, oli paljon ihmisiä, jotka sanoivat, ettei hänen kuuluisi olla Mercedeksellä. Muissa talleissa ihmiset sanoivat, ettei hänen kuuluisi olla edes formula ykkösissä.
Belgia oli Antonellille seitsemäs pisteetön kisa. Antonelli jäi kymmenesti pisteittä ja sijoittui MM-sarjassa seitsemänneksi.
Autojen uudistuttua ja lahjakkuuden kypsyttyä ääni muuttui kellossa. Antonelli on hallinnut sarjaa suvereenisti.
– Ehkä hän hyötyi siitä, että säännöt muuttuivat. Kun hän tuli sarjaan, ne autot olivat olleet olemassa neljä vuotta. Muut kuljettajat olivat tottuneet niihin, Wolf kokee.
F1-autojen kenties merkittävin muutos täksi kaudeksi kohdistui moottoreihin. Puolet tehosta tulee sähkömoottorista, mikä on muuttanut ajotuntumaa ja tuonut energianhallinnan merkittäväksi osaksi lajia.
Antonelli on saanut kauden aikana kehuja tasaisesta ajamisestaan ja hyvästä tilannetajustaan. Lisäksi Mercedes on kyennyt rakentamaan kilpailukykyisen auton.
– Olen yrittänyt ymmärtää kilpakuljettajien mielenmaisemaa 30 vuotta. En vieläkään tiedä, mitä on tapahtunut talven aikana. Hänen kykynsä prosessoida asioita ja tuottaa tulosta on omaa luokkaansa. Emme nähneet moisen tapahtuvan, Wolff sanoo Antonellista.