Mercedes varmisti valmistajien mestaruuden. Aiemmin Mercedeksen Kimi Antonelli oli jo varmistanut ajajien mestaruuden.
McLarenin Lando Norris ajoi sunnuntaina voittoon F1-sarjan Sao Paulon gp:ssä Brasiliassa. Ykkössija on hänelle kauden kolmas.
Paalupaikalta matkaan lähtenyt Norris putosi alussa kolmanneksi, mutta nappasi kärkipaikan myöhemmin takaisin ja voitti toiseksi tulleen Red Bullin Max Verstappenin 14,602 sekunnilla. Red Bullin Isack Hadjar oli kolmas. Verstappen nousi komeasti, sillä hän aloitti kisan lähtöruudusta 21.
Cadillacin suomalaiskuljettajan Valtteri Bottaksen vaisu kausi jatkui, sillä hän ei päässyt matkaan renkaan kiinnityksen ongelmien takia. Bottaksen oli määrä aloittaa kisa lähtöruudusta 17, mutta hänen autonsa siirrettiin varikolle, eikä suomalaisen kisa alkanut lainkaan.
Bottas ei ole kerännyt tällä kaudella yhtään MM-pistettä. Kuudessa tuoreimmassa kisassaan hän on päässyt vain kerran maaliin.
MM-voittaja Antonelli viides
Mercedeksen George Russell oli neljäs ja tallikaveri Kimi Antonelli viides. Mercedes varmisti samalla valmistajien mestaruuden. Antonelli on varmistanut ajajien MM-tittelinsä jo aiemmin.
Sunnuntain kilpailua vaikeuttivat ajoittaiset sadekuurot.
– Oli todella vaikea kilpailu. Pysyin kuitenkin rauhallisena enkä tehnyt virheitä, Norris sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan ja kertoi esimerkiksi kuivan kelin renkaisiin siirtymisen tuoneen haasteita märällä radalla.
F1-kausi jatkuu kahden viikon päästä Las Vegasissa. Kautta on jäljellä kolme kilpailua.