Ensimmäinen arkipäivä Uudenmaan maakunnan eristämispäätöksen jälkeen on alkanut työmatkaliikenteessä vaihtelevasti. Uudenmaan sisääntuloväylillä on ollut paikoittain jonoja. STT:n valokuvaajan mukaan Turun suunnalta tulevalla valtatie 1:llä ei ollut jonoja Lohjalla poliisin tarkastuspisteessä.
Hämeen poliisilaitos kertoo Twitterissä, että valtatie 3:lla on ollut ruuhkaa aamuvarhaisesta saakka, ja jonotusaika on ollut noin 40–50 minuuttia. Poliisin mukaan sama toistunee iltapäivällä toiseen suuntaan, joten paluu kannattaa ajoittaa ruuhkahuippujen ulkopuolelle.
Päijät-Hämeestä Uudellemaalle johtavalla valtatie 4:llä oli Ylen mukaan aamulla kello puoli seitsemän aikaan jonoja. Jonot olivat tuolloin kuusi kilometriä pitkiä, ylikomisario Timo Leppälä Itä-Uudenmaan poliisista kertoi Ylelle. Leppälä arvioi, että tarkastuspisteellä kuluu aikaa noin puoli tuntia.
Poliisi on kehottanut ihmisiä tekemään etätöitä. Mikäli työpaikalle meneminen on välttämätöntä, poliisi kehottaa varaamaan runsaasti aikaa työmatkoihin. Lisäksi poliisi on kehottanut työmatkalaisia hankkimaan työnantajan todistuksen tai muun dokumentin työstä, sillä se sujuvoittaa tarkastuksia.