Ruotsin hallitus lisää mediatukeaan 200 miljoonalla kruunulla (18 miljoonalla eurolla) koronaepidemian takia. Määräraha tulee kevään lisäbudjettiin.
Kulttuuriministeri Amanda Lindin mukaan tilanne on paradoksaalinen, sillä samalla kun uutisten kysyntä on kasvanut ennätyksellisesti, ovat lehdet vaikeuksissa mainostulojen pudotessa.
– Monipuolinen media kaikkialla maassa on keskeistä demokratiassamme, Lind perusteli.
Tuen lisäyksestä pääosa eli 150 miljoonaa kruunua osoitetaan tilapäiseen kolmen kuukauden jakelutukeen kaikille painetuille sanomalehdille, myös ilmaisjakelulehdille. Loppuosa tuesta menee median maantieteellisen kattavuuden turvaamiseen.
Hallitus myös poistaa tilapäisesti lehdistötuen vaatimuksen, jonka mukaan tukea saavan tiedotusvälineen sisällöstä 55 prosenttia pitää olla sen omaa toimituksellista tuotantoa.