Aftonbladet: Ruotsin turvallisuuspoliisi varoittaa vaikutusyrityksistä epidemian varjolla

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo kehottaa muun muassa jättämään salaisten asioiden käsittelyn pois verkkokeskusteluista. /Säkerhetspolisen handout/Säkerhetspolisen / LEHTIKUVA

STT

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo varoittaa vihamielisistä ulkomaisista vaikutusyrityksistä koronaepidemian luomassa tilanteessa. Aftonbladet -lehden mukaan Säpo on lähettänyt viime viikolla asiaa koskevaan muistutuksen muille viranomaisille.

Esimerkkinä haavoittuvuuksista turvallisuuspoliisi mainitsee muun muassa tarpeellisten suojavarusteiden hankkimisen terveydenhuoltoon.

Toinen mahdollinen tilaisuus haitalliseen vaikuttamiseen syntyy yrityksissä, jotka kaipaavat taloudellista tukea ja etsivät sijoittajia. Tällaisessa tilanteessa ulkovaltaan kytkeytynyt toimija voi tarjota lainoja tai avustuksia, joihin sisältyy ehtoja yhteistyöstä tai vaikutusmahdollisuuksista tulevaisuudessa.

Säpo myös varoittaa videoneuvotteluihin kohdistuvista vakoiluyrityksistä ja kehottaa jättämään salaiseksi luokitellut teemat pois verkkokeskusteluista.

Aftonbladetin mukaan Säpon kirjeessä ei nimetä mahdolliseen vaikuttamiseen pyrkiviä ulkovaltoja. Turvallisuuspoliisin aiemmin keväällä julkistaman vuosikertomuksen mukaan suurimman vakoilu- ja muun turvallisuusuhan Ruotsia kohtaan muodostavat Venäjä ja Kiina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.