Ruotsissa 185 uutta koronakuolemaa, kokonaismäärä nousi 1 765:een

Italian pääministerin Giuseppe Conten mukaan kaikkia rajoituksia ei voi poistaa kerralla. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Ruotsissa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut tähän mennessä yhteensä 1 765 ihmistä, kertovat kansanterveysviranomaiset. Uusia kuolemantapauksia on kirjattu vuorokauden kuluessa 185 kappaletta.

Viranomaisten mukaan voimakasta lisäystä selittää osin viikonlopulla syntynyt viive kuolemien kirjaamisessa.

Väkilukuun suhteutettuna Ruotsissa on kirjattu 175 kuolemantapausta miljoonaa asukasta kohden.

Koronatartuntojen kokonaismäärä on noussut Ruotsissa nyt hieman yli 15 300:aan Epidemiologi Anders Wallenstenin mukaan tapausten määrän kasvua kuvaava käyrä alkaa tasoittua.

Miljoonaa asukasta kohden tartuntoja on Ruotsissa kirjattu 1 517, Suomessa 724.

Pahimmalla tautialueella Tukholman läänissä viranomaiset arvioivat uusien tartuntatapausten määrän olleen korkeimmillaan jo 15. huhtikuuta ja lähteneen sen jälkeen laskuun. Wallenstenin mukaan laskelmissa arvioidaan, että vappuun mennessä noin kolmasosa läänin asukkaista (eli vajaat 800 000 ihmistä) olisi jo saanut tartunnan.

Tämä ei Wallenstenin mukaan tarkoita, että Tukholman alueella voidaan huokaista helpotuksesta.

– Yhdessä voimme hidastaa tartuntojen leviämistä. Laskelman mukaan kahdella kolmasosalla ei edelleenkään ole tartuntaa, ja he voivat sen saada, Wallensten sanoi.

Venäjällä tartuntojen kasvu jatkuu

Venäjällä vahvistettujen koronatartuntojen määrä on kasvanut lähes 53 000:een. Vuorokaudessa rekisteröitiin yli 5 600 uutta tautitapausta.

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuolleita on Venäjällä tähän mennessä varmistunut 456 kappaletta, lisäystä eilisestä on 51.

Suhteessa väkilukuun Venäjän viralliset koronaluvut ovat edelleen alhaisia: miljoonaa asukasta kohden maassa on kirjattu 362 tartuntatapausta ja kolme koronakuolemaa. Suomessa vastaavat luvut ovat tällä hetkellä 724 ja 25.

Italiassa pohditaan rajoitusten helpottamista

Italian pääministeri Giuseppe Conte kertoo ilmoittavansa viikonloppuun mennessä, miten maa alkaa pikkuhiljaa helpottaa rajoituksia ja avata talouttaan.

Italialaiset ovat olleet maanlaajuisessa karanteenissa maaliskuun 9. päivästä alkaen.

– Haluaisin voida sanoa, että avataan kaikki. Heti, Conte kirjoitti Facebookissa.

– Sellainen päätös olisi kuitenkin vastuuton. Se saisi tartuntakäyrän nousemaan hallitsemattomasti ja vaarantaisi kaikki ne toimet, joita olemme tähän mennessä tehneet.

Nykyisen karanteenimääräyksen on määrä vanhentua toukokuun 3. päivänä. Niin sanottu "kakkosvaihe", eli maan vaiheittainen uudelleen avaaminen, voisi Conten mukaan alkaa "kohtuullisten odotusten" mukaisesti toukokuun 4. päivänä.

Tarkemmat tiedot siitä, mitä kakkosvaihe pitää sisällään saataisiin hänen omien sanojensa mukaan "tämän viikon loppuun mennessä".

Hän painotti sitä, että kun maata lähdetään avaamaan uudelleen, tulee kaikki yksityiskohdat ja data ottaa huomioon. Toimien täytyy olla hänen mukaansa tieteellisiä.

Esimerkiksi yrityksiä avatessa, viranomaisten tulee pääministerin mukaan ottaa huomioon se, miten työntekijät pääsevät kotoa työpaikoille ja takaisin töistä kotiin. Työliikenteessä tulee välttää sitä, että aiheutuu niin pahaa ruuhkaa, että onnistutaan avaamaan ovi uusille tartunnoille.

Suunnitelmassa otetaan hu omioon alueelliset erot

Conte oli jo aiemmin tässä kuussa asettanut työryhmän, joka koostuu ekonomisteista, asianajajista, sosiologeista ja muista asiantuntijoista.

Työryhmän oli määrä selvittää rajoitusten jälkeen tehtäviä talouden uudelleen käynnistämiseen tähtääviä toimia. Samalla oli otettava huomioon se, että työntekijöiden terveyttä voitaisiin suojella.

Työryhmää johtaa Vodafone-teleyhtiön entinen toimitusjohtaja Vittorio Colao.

Pääministerin mukaan talouden avaamiseen tähtäävä suunnitelma on kansallinen, mutta siinä otetaan huomioon alueellisia eroja.

Italian eteläosissa on esimerkiksi tullut ilmoille valituksia siitä, että on epäreilua, että heidät on alistettu samoille rajoituksille kuin rikkaammassa Pohjois-Italiassa. Maan eteläosissa on ollut huomattavasti vähemmän tartuntoja ja asutustiheys on monilla alueilla matalampaa.

Hyviä uutisia, mutta synkkiä lukuja

Italia ilmoitti maanantaina koronaa sairastavien määrän laskeneen ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun maan ensimmäinen tartunta havaittiin helmikuussa.

BBC :n mukaan maassa oli maanantaina yhteensä 108 237 ihmistä, jotka olivat joko sairaalahoidossa tai toipuivat taudista kotona. Aktiivisten koronatapausten määrä oli 20 potilasta alhaisempi kuin edellisenä päivänä.

Myös tehohoitoa vaativien määrä on tuoreeltaan laskenut alimmilleen kuukauteen.

Hyvistä uutisista huolimatta Italian koronaluvut ovat kertoneet viikosta toiseen synkkää tarinaa. Italiassa on ollut yhteensä yli 24 000 koronakuolemaa, enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa.

Varmistuneita tartuntoja maassa on ollut tähän mennessä yli 180 000. Italiassa on asukkaita yli 60 miljoonaa.

Väkilukuun suhteutettuna Italiassa on koronan vuoksi kuollut 399 ihmistä miljoonaa asukasta kohden, kertoo maailman koronatartuntatilannetta seuraava Worldometer -sivusto. Suomessa vastaava luku oli tiistaina puolenpäivän jälkeen 18.

Maailman tasolla Italian kuolinluvut ovat toiseksi korkeimmat. Enemmän kuolemia on vain Yhdysvalloissa, jossa koronan aiheuttamaan tautiin on kuollut jo yli 42 000 ihmistä. Väkilukuun suhteutettuna Yhdysvalloissa koronakuolemia on 128 miljoonaa asukasta kohden.

--

Lähteinä muun muassa AFP, TT, Tass ja Worldometer.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut