Eduskunta pui julkisen talouden suunnitelmaa – pinnalle nousivat odotetusti yrityksille myönnettävät koronatuet

Ministeri Katri Kulmuni sanoi Lännen Medialle, että arvonlisäverojen palautusta koronakriisistä kärsineille yrityksille selvitetään. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

STT

Yrityksille koronan takia myönnettävät tuet nousivat odotetusti esille, kun eduskunta tiistaina pui lähetekeskustelussa julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2021–2024.

Tikun nokkaan nousi etenkin Business Finland. Viime aikoina on arvosteltu sitä, että ely-keskusten ja Business Finlandin kautta ohjatut yritystuet kohdistuvat kehittämishankkeisiin, eivätkä esimerkiksi tilojen vuokriin tai palkkojen maksuun.

Tukien kohdentuminen on herättänyt keskustelua etenkin sen jälkeen, kun Suomen Kuvalehti julkaisi viime viikon lopulla selvityksen Business Finlandin myöntämien tukien saajista.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) halusi muistuttaa, ettei ely-keskuksia eikä Business Finlandia ole tehty nopeaan kriisirahoitukseen, ja ne lähtivät vasta kuukausi sitten tekemään kriisirahoitusta.

– Molempia koskee oma lainsäädäntö, joka ei ole tehty tähän maailmaan, Lintilä sanoi.

Lintilän mukaan yhtenä vaihtoehtoisena tienä olisi ollut se, että kriisirahoitus hoidettaisiin omalla lainsäädännöllä, mutta tämä olisi Lintilän mukaan kestänyt kuukausia.

Hänen mukaansa koko ajan kuitenkin pitää tarkastella sitä, miten päästään lähemmäksi suoria tukia. Lintilän mukaan hallitus käy keskiviikkona läpi asetusta, jolla liuennetaan velvoitetta kehittämiseen ja kiinteiden kulujen rajaa voidaan nostaa ylöspäin.

Lintilä kirjoitti aiemmin Twitterissä , että työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää tarkastuksen Business Finlandin myöntämästä yritysrahoituksesta.

Myös Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) tulee tarkastamaan kokonaisuutta.

HS:n mukaan ravintoloille tulossa kaksiosainen rahoituspaketti

Myös muut ahdinkoon joutuneiden yritysten avustuskeinot nousivat istunnossa esille. Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) kertoi aiemmin Lännen Medialle , että parhaillaan selvitetään mahdollisuutta palauttaa alkuvuonna maksettuja arvonlisäveroja takaisin koronakriisistä kärsineille yrityksille.

Kulmuni sanoi täysistunnossa, että se ei ole kuitenkaan erityisen nopea keino, ja automaatioon perustuva järjestelmä veisi noin pari kuukautta.

– Nyt olen halunnut viedä tätä asiaa eteenpäin, millä tahansa keinolla, Kulmuni sanoi.

Etenkin ravitsemisliikkeet ovat ajautuneet ahdinkoon, kun niiden oli suljettava ovensa asiakkailta. Ainoastaan ulosmyynti on enää sallittu.

Työministeri Tuula Haatainen (sd.) sanoi, että ravintoloiden osalta on olemassa erilaisia malleja, joita hallitus käsittelee.

Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina, että sen tietojen mukaan työ- ja elinkeinoministeriö esittää ravintoloille kaksiosaista rahoituspakettia. Yhteensä kaksivaiheisen korvauspaketin suuruus olisi yli 150 miljoonaa euroa.

Tiistaina iltapäivällä Haatainen tviittasi , että ministeriö on valmistellut mallin ravintoloille maksettavasta erilliskorvauksesta. Haatainen sanoi vievänsä mallin hallituksen käsiteltäväksi lähipäivinä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut