Linja-auto-onnettomuudesta varusmiesten lomakuljetuksessa Iisalmessa 12. huhtikuuta ei alustavan tutkinnan perusteella aloiteta varsinaista tutkintaa, tiedottaa Onnettomuustutkintakeskus (Otkes).
Onnettomuus tapahtui, kun linja-auton eturenkaiden pito ei riittänyt ja ajoneuvo suistui alamäessä tien sivuun. Tielle oli kertynyt märkää lunta. Tuulenpuuskilla on myös voinut olla vaikutusta onnettomuuden syntyyn. Kelitietojen seuranta oli ollut puutteellista, Otkes kertoo tiedotteessa.
Linja-auto kaatui, mutta kukaan ei saanut onnettomuudessa vakavia vammoja, sillä todennäköisesti suurin osa matkustajista käytti turvavyötä.
Kuljetuksen matkustajaluettelo ei ollut ajan tasalla, minkä vuoksi onnettomuuspaikalla oli vaikea varmistaa, olivatko kaikki varmasti päässeet ajoneuvosta ulos, alustavan tutkinnan raportissa kerrotaan.