Nyt on aika tarkistaa esitäytetyn veroilmoituksen tiedot – tietojen oikeellisuus omalla vastuulla

Viisi miljoonaa palkan- ja eläkkeensaajaa on saanut esitäytetyn veroilmoituksensa maalis–huhtikuussa. Niiden tiedot pitää kuitenkin tarkistaa. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Palkan- ja eläkkeensaajien ensimmäinen veroilmoittamisen määräpäivä on huomenna tiistaina, muistuttaa Verohallinto . Muut määräpäivät ovat 12. ja 19. toukokuuta. Jokaisen oma määräpäivä on merkitty esitäytetylle veroilmoitukselle ja OmaVero-palveluun.

Viisi miljoonaa palkan- ja eläkkeensaajaa on saanut esitäytetyn veroilmoituksensa maalis–huhtikuussa. Niiden tiedot pitää kuitenkin tarkistaa.

– OmaVerossa esitäytetyn veroilmoituksen tarkistaminen käy nopeasti. Jos tietää, että veroilmoitukseen on täydennettävää, esimerkiksi vähennyksiä, tarvittavat tiedot kannattaa varata valmiiksi esille. Palvelu ohjaa käyttäjää eteenpäin, Verohallinnon viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki neuvoo tiedotteessa.

Hietamäen mukaan valtaosalla esitäytetyn veroilmoituksen tiedot ovat jo valmiiksi oikein. Hän kuitenkin muistuttaa, että veroilmoituksen tietojen oikeellisuus on asiakkaan vastuulla.

– Jos ilmoitusta tarvitsee täydentää, apua saa vero.fi-sivuilta sekä Verohallinnon chatista ja some-kanavilta. Olemme koonneet yksinkertaisia ohjeita, joiden avulla veroilmoituksen täydentäminen sujuu helposti.

Chat neuvoo arkisin virka-aikaan ja veroilmoituksen jättöviikoilla maanantaisin ja tiistaisin iltaseitsemään saakka.

Tulojen ja vähennysten lisäksi esitäytetyltä lomakkeelta kannattaa tarkistaa omat perustietonsa. Erityisesti kannattaa katsoa, että tilinumero on oikein.

Kiinteistöveron maksupäivä myöhemmin

Kiinteistön omistavilla henkilöasiakkailla on huomenna määräpäivä myös kiinteistöverotuspäätöksen tarkistamiselle. Kiinteistöverotuspäätökset on toimitettu asiakkaille maaliskuussa.

– Korjaukset kannattaa tehdä OmaVerossa. Määräpäivä korjauksille on 5. toukokuuta, Hietamäki sanoo.

Kiinteistöveron maksupäivät ovat vasta myöhemmin.

– Tänä vuonna kiinteistöveron maksupäivät ovat ensimmäistä kertaa eri aikaan eri asiakkailla. Valtaosalla henkilöasiakkaista kiinteistöveron maksupäivät ovat elokuussa ja lokakuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.