Tänään juhlitaan äitienpäivää aurinkoisessa ja lämpimässä kevätsäässä suuressa osassa maata, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Etelä- ja Itä-Suomessa aurinkoinen sää jatkuu iltaan asti. Iltapäivän aikana luoteesta saapuu sadealue, mikä tulee Pohjanmaalla vetenä ja Lapissa lumena sekä räntänä. Illan aikana sateet levittäytyvät itää kohti, ja yön aikana sateita on myös Etelä- ja Itä-Suomessa. Lumisateet voivat yllättää myös etelässä.
Lämpötila nousee päivällä etelässä parhaimmillaan yli 15 asteen ja Keski-Suomessakin elohopea on 10 asteen tienoilla. Pohjoisessa sen sijaan jäädään alle 10 asteen, ja sadealueilla lämpötila on lähempänä nollaa astetta.
Koko maassa tuuli puhaltaa navakkana ja puuskaisena.
Äitienpäivä näyttää olevan viimeinen lämmin päivä vähään aikaan, Ilmatieteen laitokselta ennustetaan. Maanantaina sää kylmenee huomattavasti, ja koko maassa jäädään helposti alle 10 lämpöasteen. Viikko näyttää kaikin puolin kolealta, ja sää on ajankohtaan nähden tavanomaista kylmempää.