Putin höllentää Venäjän koronarajoituksia – kansa voi palata töihin tiistaina

Ruotsissa on tähän mennessä todettu vajaat 26 700 koronavirustartuntaa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Venäjän presidentti Vladimir Putin höllentää Venäjän koronarajoituksia tiistaista eteenpäin, kertovat muun muassa uutistoimisto AFP ja Moscow Times .

Maanantainen ilmoitus koski Putinin aiemmin määräämää "viruslomaa", joka tulee nyt päätökseensä tiistaina. Rajoitusten aikana kaikkien ei-välttämättömien yritysten tuli sulkea ovensa ja työnantajia käskettiin jatkamaan palkanmaksua.

Putin kertoi työkieltojakson päättymisestä televisiopuheessa.

– Mutta taistelu epidemiaa vastaan ei ole loppumassa, sen uhka on edelleen olemassa jopa alueilla, joissa tilanne on suhteellisen turvaisa, hän lisäsi Moscow Timesin mukaan.

Putinin mukaan Venäjä hyödynsi eristäytymisjaksoa maan terveydenhuoltojärjestelmän osalta tehtävään valmistautumiseen, sairaalapaikkojen lisäämiseen ja "tuhansien henkien pelastamiseen".

– Tämä antaa meille mahdollisuuden rajoitusten vaiheittaiseen poistoon, hän sanoi.

– On meidän kaikkien etujen mukaista, että talous palaa nopeasti normaaliin.

Lehden mukaan Putin on työssäkäyntikieltoa lukuun ottamatta jättänyt rajoitustoimet pitkälti alueellisten päättäjien vastuulle. Myös tänään hän painotti, että paikallistasolla voidaan edelleen pitää voimassa viruksen vastaiseen taisteluun tarvittavia rajoitustoimia.

Rajoituksista päätetään paikallisesti

Ainakin suurkaupungeissa Moskovassa ja Pietarissa tiukkoja ulkonaliikkumisrajoituksia on jatkettu toukokuun loppuun saakka. Lisäksi kaupunkilaisten täytyy pitää julkisilla paikoilla hengityssuojaimia ja käsineitä.

Moscow Timesin mukaan Moskovan pormestari Sergei Sobjanin kertoi viime viikolla, että teollisuuden ja rakennusteollisuuden yritykset voivat avata ovensa tiistaina. Palvelusektori pysyy kuitenkin tiukasti kiinni. Hänen mukaansa ravintolat ja elokuvateatterit avaavat ovensa vasta viimeisimpänä.

Venäjän koronatartunnoista hieman yli puolet on kirjattu Moskovan alueella.

Putin käski aiemmin tänään hallintoaan ja kansallista koronatyöryhmää tekemään ehdotusluonnoksia rajoitustoimien vaiheittaisesta poistamisesta tiistaihin mennessä, kertoo Moscow Times. Hän vaati hallintoaan toimittamaan toimintasuunnitelman kesäkuun alkuun mennessä. Kyseisen toimintasuunnitelman on määrä käsitellä muun muassa talouden elvytystä ja kasvua.

Neljänneksi eniten tartuntoja

Venäjällä on kirjattu vuorokaudessa jälleen runsaasti uusia koronatartuntoja. Sunnuntaista tartuntojen määrä lisääntyi 11 656:lla, mikä nostaa tartuntojen kokonaismäärän jo yli 221 000:een.

Worldometer -sivuston mukaan Venäjällä oli maanantaina iltapäivästä neljänneksi eniten tartuntoja maailmassa Yhdysvaltain, Espanjan ja Britannian jälkeen. Britannian kanssa tartuntamäärät ovat melkein tasan, sillä saarivaltiossa on varmistettu vain toistatuhatta tartuntaa enemmän kuin Venäjällä.

Väkilukuun suhteutettuna Venäjällä on 1 517 tartuntaa miljoonaa asukasta kohden, kertoo Worldometer. Suomessa edellä mainittu vastaava luku on 1 080.

Uusia kuolemantapauksia oli rekisteröity vuorokaudessa 94. Koronavirukseen kuolleiden virallinen määrä nousi näin yli 2 000:n.

Todellisen kuolleiden luvun uskotaan kuitenkin olevan paljon korkeampi, sillä suhteessa miljoonaa asukasta kohden Venäjällä on vahvistettu edelleen vasta 14 kuolemantapausta. Esimerkiksi Suomessa vastaava suhdeluku oli eilen 48.

Moscow Timesin mukaan yksi ihminen on kuollut tulipalossa moskovalaisessa koronapotilaita hoitavassa sairaalassa.

Sadat sotilaat saaneet tartunnan

Moscow Times kertoi maanantaina, että ainakin 376 venäläiskadettia on saanut koronatartunnan voitonpäivän paraatin harjoituksissa. Lehden mukaan asiasta oli kertonut venäjänkielinen tutkivan journalismin sivusto Proekt .

Sivuston tekemän tutkinnan päätti lopulta Putinin antama kielto, joka tuli voimaan viime viikon keskiviikkona. Kyseinen määräys kieltää sotilaita jakamasta tietoa toimittajille.

Perinteistä sotilasparaatia ei tänä vuonna lopulta järjestetty voitonpäivänä 9. toukokuuta, koska koronakriisi vesitti juhlallisuuden. Sen sijaan Putin piti puheen tyhjälle Punaiselle torille. Puheessaan presidentti vältteli taudin mainitsemista ja puhui koronasta ainoastaan epäsuorasti.

Tänä vuonna 15 000 sotilaan oli määrä osallistua paraatiin. Putin kuitenkin ilmoitti jo huhtikuussa, että paraatia lykätään koronatilanteen vuoksi.

Sen jälkeen, kun harjoitusten aikana saaduista tartunnoista alkoi liikkua tietoja julkisuudessa, Venäjän armeija lupasi Moscow Timesin mukaan laittaa karanteeniin kaikki ne, jotka ovat osallistuneet paraatiharjoituksiin. Armeijan mukaan sunnuntaihin mennessä yhteensä 1 132 kadettia ja 1 723 armeijan joukkoihin kuuluvaa olisi saanut positiivisen testituloksen koronasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.