HS: Koronavirus voi antaa turpeelle lisäaikaa, sanoo ministeri Tuppurainen

Ministeri Tuppuraisen mukaan turpeella voi olla oleellisia huoltovarmuusaspekteja. Markku Ulander / LEHTIKUVA

STT

Turpeen käytön vähentyminen voi lykkääntyä koronaviruksen takia, sanoo omistajaohjaus- ja eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) Helsingin Sanomille .

Tuppuraisen mukaan turpeella voi olla arvoa huoltovarmuuden kannalta.

– Turve voi saada koronakriisistä jatkoaikaa, Tuppurainen kertoi.

– Toki keskustelu käydään ilmastopolitiikkaa vasten, mutta turpeella voi olla sen kaltaisia huoltovarmuusaspekteja, joita ei voin noin vain sivuuttaa.

Hallitusohjelmaan on kirjattu turpeen energiakäytön puolittaminen vuoteen 2030 mennessä. Turve on suurin yksittäinen vähennyskohde hallituksen tavoitteessa puolittaa hiilidioksidipäästöt vuoteen 2035 mennessä.

Koronakriisin aikana huoltovarmuus on kuitenkin noussut taas valokeilaan, ja turpeen puolustajat ovat korostaneet sen roolia Suomen energiahuoltovarmuudessa.

Turve aiheutti ennen koronakriisiä hallituksessa kitkaa keskustan ja vihreiden välillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut