Eteläkorealaismies vankilaan koronakaranteenin rikkomisesta

Etelä-Korea on saanut koronaviruksen aiheuttaman taudin kuriin tehokkaalla tartuntojen jäljittämisellä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Etelä-Koreassa on tuomittu 27-vuotias mies vankeuteen karanteenimääräysten rikkomisesta. Kyseessä on ensimmäinen koronakaranteeneja koskeva tuomio maassa.

Mies pidätettiin huhtikuussa, kun hän oli poistunut ensin luvatta karanteenista kotoaan ja vielä toisen kerran erityisestä karanteenikeskuksesta. Syyttäjä vaati miehelle vuoden vankeusrangaistusta, mutta tuomioistuin päätyi lopulta neljän kuukauden vankeuteen.

Etelä-Korea oli Kiinan vanavedessä jonkin aikaa maailman pahin koronapesäke, mutta maa sai taudin kuriin tehokkaalla tartuntojen jäljittämisellä. Kokonaan koronavirusepidemia ei ole Etelä-Koreasta kuitenkaan kadonnut, sillä tiistaina maassa vahvistettiin 19 uutta tartuntatapausta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut