Luottamus talouteen näyttää EU-maissa ensimmäisiä elpymisen merkkejä

Työllisyysodotuksia kuvaava indikaattori vajosi huhtikuussa mittaushistoriansa alimmalle tasolle, mutta on nyt niin ikään nousussa. AFP / LEHTIKUVA

STT

EU-komission julkaisemissa talousindikaattoreissa näkyy pieni käänne parempaan viime kuukausien ennätyksellisen pudotuksen jälkeen. EU-komission mukaan luottamus talouteen on toukokuussa osoittanut elpymisen merkkejä sekä euromaissa että laajemmin koko EU:ssa.

Luottamusta kuvaava indikaattori romahti maalis- ja huhtikuussa ja päätyi lähes yhtä matalalle kuin suuren taantuman aikaan maaliskuussa 2009. Työllisyysodotuksia kuvaava indikaattori vajosi huhtikuussa mittaushistoriansa alimmalle tasolle, mutta on nyt niin ikään nousussa.

Euromaissa luottamuksen palautuminen perustui teollisuuden ja kuluttajien luottamuksen elpymiseen. Palvelujen osalta luottamus oli edelleen laskussa.

Luottamuksen palautuminen ei myöskään ole tasaista eri maiden välillä. Esimerkiksi Saksassa luottamus on nousussa, mutta Ranskassa se ei näytä vielä kasvun merkkejä.

Suomessa sekä luottamusta kuvaava indikaattori että työllisyysodotuksia kuvaava indikaattori ovat nousseet edellisistä lukemista.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut