Ruotsi poistaa matkustusrajoituksia, tartunnat kuitenkin nousussa

Ruotsissa raportoitiin torstaina 20 ihmisen kuolleen koronaviruksen seurauksena vuorokauden aikana. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP-TT

Ruotsi ilmoitti torstaina poistavansa maan sisäisiä matkustusrajoituksia ensi viikolla, koska koronatilanne on parantumassa. Huolta aiheutti kuitenkin uusien koronavirustartuntojen määrän nousu.

Tulevan viikon lauantaista lähtien kaikki oireettomat ihmiset saavat matkustaa vapaasti maan sisällä.

Ruotsissa on ollut voimassa rajoitus, jonka mukaan pidemmät kuin kahden tunnin automatkat kotipaikalta ovat sallittuja vain poikkeustapauksissa. Suosituksena on ollut, ettei kotipaikkakunnalta poistuttaisi lainkaan.

Ruotsissa raportoitiin torstaina 20 ihmisen kuolleen koronaviruksen seurauksena vuorokauden aikana. Yhteensä Ruotsissa on rekisteröity 4 562 koronavirukseen liittyvä kuolemaa.

Koronavirustartuntoja maassa on rekisteröity yhteensä liki 42 000. Tehohoidossa on ollut tai on runsaat 2 100 potilasta.

Väkilukuun suhteutettuna Ruotsissa on kuollut yhteensä 450 ihmistä miljoona asukasta kohti. Suomessa vastaava luku oli torstaina 58.

Valtionepidemiologi Anders Tegnellin mukaan tehohoitoa tarvitsevien määrä on pysynyt tasaisena. Sen sijaan tartuntojen määrä Ruotsissa on jälleen kääntynyt nousuun.

– Suuri osa kasvusta on peräisin Länsi-Götanmaalta, missä viruksen leviäminen on kiihtynyt, Tegnell sanoi.

Valtionepidemiologi paheksui myös keskiviikkona Tukholmassa pidettyjä rasismin vastaisia mielenosoituksia.

– Tiedämme, että tällaiset joukkokokoontumiset ovat riski: ne ovat asiattomia ja laittomia. Ne muodostavat riskin viruksen leviämiselle, Tegnell sanoi.

Yhdysvallat lähetti Venäjälle hengityskoneita

Yhdysvaltojen Venäjälle lähettämät 150 hengityskonetta saapuivat torstaina Moskovaan. Edellinen pienempi Yhdysvaltain apulähetys tuli Venäjälle pari viikkoa sitten.

Yhdysvaltain Moskovan-suurlähettilään Rebecca Rossin mukaan hengityskoneet ovat lahja Venäjän kansalle ja ne ovat korkeatasoisimpia, mitä maailmasta löytyy.

Vielä reilut pari kuukautta sitten Venäjä lennätti sotilaskoneellaan hengityskoneita ja muita lääkintätarvikkeita Yhdysvaltoihin. Venäläisvalmisteisia hengityskoneita ei ole kuitenkaan otettu käyttöön, koska samanlaiset laitteet olivat aiheuttaneet kaksi tulipaloa sairaaloissa Venäjällä.

Venäjällä on maailman kolmanneksi entinen vahvistettuja koronatartuntatapauksia Yhdysvaltain ja Brasilian jälkeen, yli 441 000. Torstaina tartuntojen määrän kerrottiiin jälleen lisääntyneen lähes 9 000:lla. Uusia koronavirukseen liitettyjä kuolemantapauksia ilmoitettiin 169.

Espanja kertoi torstaina avaavansa maarajojaan heinäkuun alussa, jolloin poistetaan matkustusrajoitukset Ranskasta ja Portugalista maitse tulevilta.

Laivalla ja lentokoneella Espanjaan tulevien rajoitukset pysyvät voimassa niin ikään ainakin heinäkuun alkuun saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.