Hallitus esittää väliaikaista epidemiakorvausta: 75 euroa kuukaudessa perustoimeentulotuen saajille

Epidemiatukea ei tarvitsisi hakea erikseen. Timo Jaakonaho / LEHTIKUVA

STT

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus esittää väliaikaista epidemiakorvausta taloudellisesti heikoimmassa asemassa oleville.

Korvauksella on tarkoitus tukea henkilöitä ja perheitä, joille koronavirusepidemiasta johtuvat rajoitustoimet ovat aiheuttaneet ylimääräisiä kuluja.

Tuen piiriin kuuluisivat ne, jotka ovat saaneet perustoimeentulotukea rajoitustoimien aikana, jos he ovat yhä perustoimeentulotuen saajina tuen maksuaikana syksyllä.

Tuen määrä olisi 75 euroa kuukaudessa henkilöä kohden. Tukea maksettaisiin tämän vuoden syyskuusta joulukuuhun.

Tukea ei tarvitsisi hakea erikseen. Päätökset tuen myöntämisestä tekisi Kela.

Samalla toimeentulotukea koskevaa lakia ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisesti siten, että toimeentulotukea myönnettäessä ei otettaisi huomioon epidemiakorvausta.

Hallituksen esitys tulee eduskunnan käsiteltäväksi kesätauon jälkeen syyskuussa..

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.