Kolmelle syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan Perussuomalaisten nuorten tviitin vuoksi

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen vahvisti STT:lle maanantai-iltana antaneensa aluesyyttäjälle syytemääräyksen viime torstaina. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Perussuomalaisten nuorten viimevuotinen tviitti on tuonut syytteet kolmelle ihmiselle kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kertoivat Yle ja Helsingin Sanomat maanantaina. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen vahvisti STT:lle maanantai-iltana antaneensa aluesyyttäjälle syytemääräyksen viime torstaina.

Yhdistys julkaisi Twitter-tilillään ennen eurovaaleja kuvan tummaihoisesta perheestä saatetekstillä "Äänestä perussuomalaisia, jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä". Sittemmin yhdistys myönsi tviitin olleen harkitsematon ja hyvien tapojen vastainen.

Tänä vuonna nuorisojärjestö ja perussuomalainen puolue ovat katkaisseet siteensä ja puolueella on nyt uusi nuorisojärjestö. Erkaantumisen taustalla on se, ettei nuorisojärjestö hyväksynyt puolueen esittämää sääntömuutosta, jonka tarkoitus oli hillitä rasistia kannanottoja.

Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti periä yhdistykselle myöntämiään avustuksia takaisin tviitin vuoksi. Viime kuussa Perussuomalaiset nuoret ry jätti konkurssihakemuksen. Järjestö on valittanut takaisinperinnästä hallinto-oikeuteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut