Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suurin osa suomalaisista kieltäisi parveketupakoinnin, selviää tutkimuksesta

Suurin osa suomalaisista kannattaa parveketupakoinnin kieltämistä lailla, ilmenee Taloustutkimuksen terveysjärjestö Suomen ASH:lle tekemästä tutkimuksesta.

Tutkimukseen osallistuneista 63 prosenttia kannatti parveketupakoinnin kieltämistä lailla ja 26 prosenttia vastusti kieltoa. Sen sijaan tupakoivien keskuudessa 63 prosenttia vastusti kieltoa ja 24 prosenttia kannatti sitä.

Tutkimuksen mukaan 74 prosenttia väestöstä pitää tupakkalain tavoitetta savuttomasta ja nikotiinittomasta Suomesta hyvänä. Myös tupakoivista 41 prosenttia pitää tavoitetta hyvänä.

Asuinpaikkakunnista parveketupakoinnin kieltoa kannatettiin vähiten Helsingissä, joskin sielläkin kannatus oli 58 prosenttia. Turussa kieltoa kannatettiin kovimmin, sillä 72 prosenttia turkulaisista kannatti parveketupakoinnin kieltoa.

Pienin kannatus parveketupakointikiellolle oli vähiten koulutusta saaneiden keskuudessa, vaikka heilläkin kannatus oli yli 50 prosenttia.

Tutkimukseen vastasi 2 499 henkilöä.

Aineisto koottiin ennen kovinta korona-aikaa

Tutkimusaineisto kerättiin maaliskuun alussa, jolloin koronaepidemia oli Suomessa vasta aluillaan.

– Parveketupakoinnin ongelmat ovat tulleet selvästi esille kevään aikana. Nyt, kun kotona oleskelua on jatkunut pidempään, kieltoa saattaisi kannattaa jopa useampi, toiminnanjohtaja Mervi Hara Suomen ASH:stä toteaa tiedotteessa.

Nykyisellään parveketupakoinnin kieltoon vaaditaan taloyhtiön yksimielinen päätös.

Sosiaali- ja terveysministeriön tupakka- ja nikotiinipolitiikan työryhmä ehdotti parveketupakointiin puuttumista asunto-osakeyhtiölain muutoksella. Työryhmän mukaan lakia tulisi muuttaa siten, että tupakointikiellosta parvekkeilla tai asukkaiden hallinnassa olevissa sisätiloissa voitaisiin päättää enemmistöpäätöksellä yksimielisen päätöksen sijaan.

– Vetoamme sekä päättäjiin että tupakoijiin. Asuntoon kulkeutuva tupakansavu ei ole ainoastaan viihtyisyyshaitta, vaan terveysriski. Nykytilanteessa haitat kärjistyvät entisestään, kun ihmiset ovat aikaisempaa enemmän kotona. Tässä tarvitaan yhteisvastuuta toinen toisistamme, Mervi Hara korostaa.