Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Skanskan selvityksessä ei paljastunut uusia ongelmia Olympiastadionin työmaalla

Olympiastadionin kunnostushankkeen pääurakoitsija Skanskan selvityksessä ei ole ilmennyt uusia tapauksia liittyen alihankkijoiden palkkaepäselvyyksiin. Maaliskuussa Ylen MOT-ohjelmassa kerrottiin, että Olympiastadionin työmaalla alihankkijoiden työntekijöitä on kohdeltu huonosti eikä työntekijöille ole maksettu asianmukaista palkkaa.

Skanska kertoo tehneensä laajan jatkoselvityspyynnön yrityksille, joiden kanssa palkkaepäselvyyksiä oli selvitetty aikaisemmin hankkeen aikana. Jatkoselvityspyyntö koski alihankkijoiden palkanmaksukäytäntöjä, palkkakulujen suuruutta ja työehtosopimusosaamista.

– Olemme erittäin pettyneitä ja pahoillamme, että alihankkijoidemme työntekijät ovat kohdanneet epäasiallista kohtelua Skanskan työmaalla. Tällainen ei missään nimessä ole hyväksyttävää, joten olemme puuttuneet tilanteeseen keinoilla, joita meillä pääurakoitsijana on käytettävissämme, sanoo työsuhdepäällikkö Anu Aspiala Skanskan tiedotteessa.

– Haluamme korostaa, että Stadion-säätiöllä ja Olympiastadionilla ei ole asiayhteyttä Skanskan vastuulla olevien alihankkijayritysten toimintaan. Pahoittelemme osaltamme sitä, että kyseessä olevat asiat ovat nostaneet Olympiastadionin ikävässä valossa julkisuuteen, Aspiala lisää.

Kaksi yritystä ostokiellossa

Skanska on lähestynyt Olympiastadionin työmaalla työskenteleviä kirjeellä, jossa on muistutettu alihankkijoilta edellytettävästä lainsäädännön ja työehtosopimusten noudattamisesta. Skanska kertoo myös rohkaisseensa työntekijöitä ottamaan yhteyttä mahdollisissa väärinkäytöstilanteissa.

MOT-ohjelmassa mainituista yksittäisistä ihmisistä Aspialan mukaan yhtä on tavattu ja yhden kanssa on oltu muutoin yhteydessä.

Skanska on tehnyt aiemmin poliisille tutkintapyynnön MOT-ohjelmassa esitetyistä uhkailuepäilyistä.

Huhtikuussa yhden alihankkijayrityksen työskentelyoikeus työmaalla lakkautettiin epäselvyyksien johdosta ja Skanska asetti kaksi yritystä ostokieltoon.