Inflaatio jäi kesäkuussa nollaan – euroalueella kuluttajahinnat nousivat 0,3 prosenttia

Inflaatio ei noussut eikä laskenut kesäkuussa, kertoo Tilastokeskus. Toukokuussa inflaatio oli –0,2 prosenttia.

Kuluttajahintojen korjautuminen 0,0 prosenttiin johtui muun muassa pitkien linja-automatkojen ja matkaviestintäpalvelujen hintojen noususta. Kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsi eniten bensiinin, hotellihuoneen, dieselin ja kevyen polttoöljyn halpeneminen.

Toukokuulta kesäkuulle kuluttajahintojen kuukausimuutos oli 0,2 prosenttia, mikä johtui lähinnä bensiinin hinnan noususta.

Ydininflaatio eli inflaatio ilman ruokaa ja energiaa oli kesäkuussa 0,3 prosenttia. Ruoan inflaatio oli kesäkuussa 2,4 prosenttia ja energian –8,3 prosenttia.

Euroalueen yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksin nousu oli ennakkotietojen mukaan kesäkuussa 0,3 prosenttia. Suomessa yhdenmukaistettu vertailukelpoinen inflaatio jäi nollaan.

Yhdenmukaistettuun kuluttajahintojen nousuun ei lasketa muun muassa omistusasumisen kuluja ja korkoja.

Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten kaiken kaikkiaan 44 000 hintatietoa lähes 470 hyödykkeestä noin 2 700 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut