Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tietosuojaongelma kaupparekisterin tietopalvelussa, 144 henkilön tiedot näkyneet virheellisesti

144 ihmisen henkilötietoja on näkynyt virheellisesti asiakkaille kaupparekisterin Virre-tietopalvelussa, kertoo Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) tiedotteessa .

Henkilötietoja ja yritysten edunsaajatietoja on näkynyt asiakkaille, jotka ovat käyttäneet tietopalvelun pikahakua kaupparekisteri-ilmoitusten hakemiseen. Asiakirjat ovat olleet esimerkiksi kaupparekisteriotteita, henkilötietolomakkeita ja muutamissa tapauksissa myös passikopioita.

PRH:n mukaan vika johtui ohjelmistovirheestä. Hakutoiminto ei toiminut sillä tavalla kuin oli tarkoitus.

– Tulemme tehostamaan käyttöönottotestausta ja tietoturva-auditointia. Järjestelmä oli testattu ennen käyttöönottoa, mutta valitettavasti syystä tai toisesta juuri tämä virheellinen toiminnallisuus ei tullut testauksessa esille, sanoo STT:lle PRH:n ylijohtaja Eero Mantere.

Virheen huomasi kaupparekisterin asiakas

Vikatilanne alkoi kesäkuun 16. päivä, mutta se huomattiin vasta 6. heinäkuuta. Palvelu suljettiin heti.

Virhe on PRH:n mukaan saatu korjattua 8. heinäkuuta.

Vikatilan ja henkilötietojen virheellisen näkymisen huomasi hakupalvelua käyttänyt kaupparekisterin asiakas.

– Asiakas kyseli niistä tiedoista ja kävi ilmi, että siellä näkyi sellaisia tietoja joita ei pitäisi näkyä asiakkaalle, Mantere sanoo.

Virheen huomaamisen jälkeen PRH kävi hakutapahtumat ja asiakirjat läpi yksitellen selvittääkseen, millaisia tietoja kaupparekisterin asiakkaille on virheellisesti näkynyt.

PRH kertoo ottavansa yhteyttä ihmisiin, joita tietosuojaongelma koskee. Syynä yhteyden ottamiselle vasta nyt on PRH:n mukaan se, että asian selvittely on vienyt paljon aikaa.

Tapauksesta on tehty ilmoitus tietosuojavaltuutetulle. PRH:n tietoon ei ole tullut kesällä virheellisesti näkyneiden henkilötietojen väärinkäyttöä.

Rekisterissä toista miljoonaa henkilötietoa

Tällaisessa laajuudessa ilmenevä tietosuojaongelma on Mantereen mukaan PRH:lle ensimmäinen laatuaan. Vuosien varrella pienempiä tietosuojavuotoja on tapahtunut, kun esimerkiksi asiakkaille lähetettävien asiakirjojen mukana on saattanut vahingossa mennä arkaluonteista tietoa.

PRH:ltä tilataan suuri määrä kaupparekisteriotteita ja -tietoja päivittäin.

– Niitä lähetetään sekä sähköisesti että postilla vanhoista arkistoista. Viimeisen parin vuoden aikana ehkä kymmenkunta tapausta, että muutama henkilötieto on mennyt henkilölle, jolla ei olisi ollut oikeutta sitä saada, Mantere kertoo.

Kaupparekisterissä on lähes 1,6 miljoonan ihmisen henkilötiedot. Tietopalvelun asiakkaille lähtee päivittäin tuhansia yritystietoja.

Henkilötunnuksia lukuun ottamatta kaupparekisterin tiedot ovat pääsääntöisesti julkisia.