Seurapiirijulkimo Ghislaine Maxwell kiistää Epstein-rikostutkintaan liittyvät seksuaalirikokset

Ghislaine Maxwell kiistää seksuaalirikokset, joista häntä syytetään. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Brittiläinen seurapiirijulkimo Ghislaine Maxwell kiistää seksuaalirikokset, joista häntä syytetään. Hän vastasi oikeudessa olevansa syytön kuuteen häntä vastaan nostettuun syytteeseen.

Maxwell, 58, on epäiltynä edesmenneeseen liikemieheen Jeffrey Epsteiniin liittyvässä rikostutkinnassa. Maxwellin syytteet liittyvät esimerkiksi epäiltyyn alaikäisten tyttöjen houkutteluun ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön vuosina 1994–1997.

Maxwellia kuultiin tänään ensimmäistä kertaa oikeudessa New Yorkissa tutkintaan liittyen.

Hän esiintyi oikeudessa videoyhteyden välityksellä. Häntä on pidetty New Yorkin Brooklynissa sijaitsevassa korkean turvallisuusluokituksen pidätyskeskuksessa pidätyksestään lähtien.

Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI pidätti Maxwellin vajaat kaksi viikkoa sitten.

Maxwellia epäillään nuorten tyttöjen värväämisestä

Syyttäjien mukaan Maxwell olisi tutustunut alaikäisiin tyttöihin, houkutellut heitä Epsteinin seuraan sekä taivutellut heitä hieromaan Epsteinia alastomina.

Syyttäjät kertovat, että Maxwell osallistui toisinaan epäiltyyn seksuaaliseen hyväksikäyttöön, mikä tapahtui Maxwellin Lontoon kodissa sekä Epsteinin asunnoissa New Yorkin Manhattanilla, Floridan Palm Beachissa sekä New Mexicossa.

Maxwellin kerrotaan ystävystyneen tyttöjen kanssa ja houkutelleen heitä ostosreissuilla sekä elokuvateatterikäynneillä. Syyttäjien mukaan Maxwell olisi myös houkutellut ja pakottanut alaikäisiä uhreja matkustamaan väitettyjen seksuaalirikosten vuoksi toisinaan osavaltion rajojen ylitse ja jopa ulkomaille.

Syytteistä neljä liittyy esitettyihin seksuaalirikoksiin. Näiden lisäksi Maxwellia vastaan on nostettu kaksi syytettä väärän valan antamisesta. Hänen uskotaan valehdelleen siviilikanteen käsittelyn yhteydessä vuonna 2016.

Liitetty myös skandaalissa ryvettyneeseen prinssiin

Seurapiirijulkimo on yhdistetty myös Britannian prinssi Andrew'hun, joka on ryvettynyt Epsteiniin liittyvässä skandaalissa. Maxwellia kohtaan on julkisuudessa esitetty syytöksiä osallisuudesta alaikäisen suostuttelemisesta seksiin prinssi Andrew'n kanssa vuonna 2001.

Andrew on kuningatar Elisabetin toiseksi vanhin poika. Andrew on kiistänyt, että hän olisi harjoittanut seksiä Epsteinin hankkiman 17-vuotiaan tytön kanssa. Prinssistä on kuitenkin löydetty kuvia, joissa hän halailee tyttöä vyötäröltä.

Ghislaine Maxwell tunnetaan muun muassa edesmenneen mediakeisari Robert Maxwellin tyttärenä sekä Epsteinin entisenä tyttöystävänä.

Maxwell on aiemmin kiistänyt osallisuutensa Epsteinin epäiltyihin rikoksiin. Hän on myös sanonut olleensa täysin tietämätön niistä.

Maxwellia voi odottaa jopa 35 vuoden vankeustuomio.

Jeffrey Epstein kuoli vankisellissään New Yorkissa viime elokuussa, kun hän odotti oikeudenkäynnin alkamista. 66-vuotiaan Epsteinin kuolemaa pidetään itsemurhana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.