Perheenyhdistämissääntöihin tulossa muutos – alaikäisiin ei enää sovellettaisi tulorajoja

Nykyisin perheenyhdistämisissä sovellettava nettotulovaatimus esimerkiksi neljän hengen perheelle on 2600 euroa. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Sisäministeriössä valmistellaan ulkomaalaislakiin muutosta, jonka tavoitteena on lopettaa tulorajojen soveltaminen alaikäisiin perheenyhdistäjiin, jotka ovat saaneet oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella.

Samalla selvitetään mahdollisia muita hallitusohjelman mukaisia muutostarpeita.

Perheenyhdistämislainsäädäntöä on tarkoitus tarkastella erityisesti lapsen edun toteutumisen kannalta. Sisäministeriö toteaa, että oikeus perhe-elämään on turvattu muun muassa EU:n perusoikeusasiakirjassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.

– Nopea perheenyhdistäminen tukee menestyksekästä kotoutumista. Oikeus perhe-elämään on erityisen tärkeä maahan yksintulleille alaikäisille turvapaikanhakijoille, sanoi sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) tiedotteessa.

Nykyisin perheenyhdistämisissä sovellettava toimeentuloedellytys on, että esimerkiksi kahden aikuisen ja kahden alaikäisen lapsen perheellä on käytössään kuukausittain nettomääräisesti 2 600 euroa, kertoo Maahanmuuttovirasto . Summaan lasketaan palkkatulot tai yritystoiminnasta saatavat tulot sekä tietyt sosiaalietuudet, esimerkiksi lapsilisät ja asumistuet.

Lakimuutosten valmistelulle on annettu takarajaksi ensi vuoden kesäkuun loppu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.