Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

SRV kasvatti liikevaihtoaan ja pinnisti tuloksensa niukasti plussalle

Rakennusyhtiö SRV kasvatti liikevaihtoaan huhti-kesäkuussa 265 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin vastaavana aikana liikevaihto oli noin 207 miljoonaa euroa. Liikevaihtoa kasvatti yhtiön mukaan sekä toimitila- että asuntorakentamisen liikevaihdon kasvu.

SRV:n operatiivinen liikevoitto oli huhti-kesäkuussa puoli miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin rakennusyhtiö teki vastaavana aikana noin kolmen miljoonan euron tappion.

Yhtiön mukaan operatiivista liikevoittoa kasvattivat työmaiden positiivinen tuloskehitys ja vertailukautta suurempi valmistuneiden ja tuloutuneiden asuntojen määrä. Operatiivista liikevoittoa kuitenkin heikensi venäläisen tuomioistuimen päätöksen perusteella kirjattu noin kolmen miljoonan euron kuluvaraus.

SRV:n toimitusjohtajan Saku Sipolan mukaan koronavirukseen varautuminen on aiheuttanut jonkin verran ylimääräisiä kustannuksia, mutta vakavimmilta seuraamuksilta on vältytty.

– Koronaepidemia hiljensi asuntokauppaa etenkin maaliskuun lopun ja toukokuun alun välisenä aikana, millä on ollut vaikutusta asuntokohteiden myyntivauhtiin. Toistaiseksi koronaepidemian vaikutukset ovat olleet kokonaisuutena arvioiden maltillisia, mutta epidemian vaikutukset rakentamisen markkinaan ja epidemian mahdollinen jatkuminen tai uudelleen eskaloituminen hämärtävät tulevaisuuden näkymiä, Sipola sanoo tiedotteessa.