Saksan talous teki historiallisen yli kymmenen prosentin sukelluksen

Saksan talous on syöksynyt syvimmälle sitten maailmansotien. Kuvassa Saksan liittokansleri Angela Merkel. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Saksan talous on syöksynyt syvimmälle sitten maailmansotien. Huhti–kesäkuussa maan bruttokansantuote supistui 10,1 prosenttia koronaviruksen aiheuttaman talouden sakkaamisen takia.

Valtiovarainministeriä myöten Saksassa on osattu odottaa suurinta sotien jälkeistä lamaa, mutta talouden supistuminen toisella vuosineljänneksellä sukelsi analyytikoiden arvioita syvemmälle. Saksan bruttokansantuotteen povattiin laskevan noin yhdeksän prosenttia.

Maan tilastoviranomaisen mukaan viruspandemia on romahduttanut vienti- ja tuontituotteiden kysynnän.

Saksan koronaelvytyspaketti on omaa luokkaansa Euroopassa. Maa on hyväksynyt elvytystoimia yhteensä yli 1 300 miljardin euron edestä.

Tilastoviranomaisen mukaan julkisen sektorin kulutus onkin lisääntynyt toisella vuosineljänneksellä. Muhkean elvytyspaketin ja kasvavan taloudellisen aktiviteetin lisäksi valoa tunnelin päähän välkyttävät torstaina julkaistut työllisyysluvut. Saksan työttömyysprosentti näyttää kesäkuukausien aikana pysyneen vakaana 6,4 prosentissa.

Talouskasvun madonluvuista huolimatta valtiovarainministeri Peter Altmaier pysyttelikin positiivisena ja uskoi Saksan talouden kasvavan lokakuusta alkaen. Saksan valtiovarainministeriö ennustaa Saksan talouden supistuvan tänä vuonna 6,3 prosenttia. Ensi vuodelle ennustetaan 5,2 prosentin kasvua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut