Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Japani lähettää lisää asiantuntijoita auttamaan Mauritiuksen öljytuhojen siivoamisessa

Japani on lähettänyt keskiviikkona uuden asiantuntijaryhmän Mauritiukselle. Asiantuntijoiden on määrä auttaa japanilaisomisteisen aluksen karilleajon seurauksena mereen valuneen öljyn puhdistustöissä.

– Karille ajaneen laivan öljyvuoto on aiheuttanut vakavaa vahinkoa Mauritiuksen väestölle, maan laajalti turismiin tukeutuvalle taloudelle ja kauniille valtamerelle, Japanin ympäristöministeri Yukihiro Haisa kertoi toimittajille ennen asiantuntijaryhmän lähtöä.

Japanista saapuvalla kuuden hengen ryhmällä on mukanaan imukykyisiä materiaaleja, joiden avulla on voidaan imeyttää 1 200 litraa öljyä.

– Haluaisin nähdä, miten voimme käyttää imukykyistä materiaalia öljyn turmelemien rannikkoalueiden ja metsien monimutkaisten juuristojen siivoamisessa, Haisa kertoi.

Samaista materiaalia käytettiin viime vuonna Japanissa tapahtuneen öljyvuoto-onnettomuuden siivouksessa.

Katastrofialuksen kapteeni vangittiin

Japanilaisyhtiö Mitsui OSK Linesin operoima rahtialus MV Wakashio ajoi karille koralliriutalla Mauritiuksen rantavesillä heinäkuun 25. päivänä. Yli tuhat tonnia öljyä Mauritiuksen rantavesiin vuotanut alus hajosi lauantaina kahteen osaan.

Aluksella jäljellä olleet 3 000 tonnia öljyä oli halkeamiseen mennessä saatu pumpattua suurelta osin pois.

Japani on jo aiemmin lähettänyt Mauritiukselle yhden kuudesta asiantuntijasta koostuvan ryhmän. Sekä Mauritiuksen että Japanin hallinnot ovat joutuneet kovan kritiikin kohteeksi, koska niiden ei ole koettu tehneen tarpeeksi mittavan öljyvahingon ehkäisemiseksi.

Mitsui OSK Lines kertoi keskiviikkona tiedotteessa, että se tekee kaiken mahdollisen auttaakseen aluksen omistavaa Nagashiki Shippingiä ja asiantuntijaryhmiä lieventämään öljyvuodon aiheuttamia tuhoja.

Tiedotteessa kerrottiin, että yhtiö on lähettänyt tarvikkeita, joilla voidaan kerätä öljyä niin merestä kuin maaltakin. Yhtiön lähettämän tarpeiston uskotaan saapuvan paikalle perjantaina. Mitsui OSK Lines kertoi myös lähettävänsä Mauritiukselle uuden asiantuntijaryhmän myöhemmin tässä kuussa.

Yleisradioyhtiö BBC kertoi tiistaina, että Mauritiuksen katastrofialuksen kapteeni on vangittu. 58-vuotiaan intialaissyntyisen kapteenin vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin saarivaltion pääkaupungissa Port Louisissa. Kapteenia epäillään muun muassa navigointia koskevien sääntöjen rikkomisesta.

Miehistön kertoman mukaan aluksella oli turmapäivänä pidetty syntymäpäiväjuhlat. Toisen teorian mukaan alus ajautui liian lähelle rantaa, koska alukseen haluttiin saada wifi-signaali nettisurffausta varten.

Satoja erilaisia kaloja, harvinaisia lintuja

Mauritius ja sen vesistöt ovat lukuisten harvinaisten eliölajien asuinpaikka. YK:n mukaan saarella ja sen vesistöissä elää muun muassa noin 800 erilaista kalalajia.

Erityisessä vaarassa vuodon myötä ovat lintulajit ja kilpikonnat. Alueella elävät niin uhanalaiset lintulajit mauritiuksenkutoja ja varpuslintu mauritiuksenrilli kuin pinkistä väristään tunnettu mauritiuksenkyyhky. Lisäksi Mauritiuksella elää vaarantuneita aldabranjättiläiskilpikonnia, kertoo alueen luontoa suojeleva Mauritian Wild Life Foundation .

Ympäristöjärjestö Greenpeace on kuvannut vuotoa yhdeksi alueen pahimmista ekologisista kriiseistä.

Vuotoalueen lähellä sijaitsee myös lukuisista koralleistaan ja kalalajeistaan tunnettu kosteikko Blue Bay Marine Park, jonka on pelätty myös olevan vaarassa, kertoi Forbes -lehti.

Lukuisia uhanalaisia eläinlajeja on jo siirretty turvaan öljyvuodon tieltä, mutta monet pelkäävät silti, että vuodolla on pitkäaikaisia vaikutuksia alueen biodiversiteettiin sekä ainutlaatuisiin kasveihin ja eläimiin.