Kansalaisjärjestön mukaan Navalnyi selviää elossa, tiedottajan mukaan uutta tietoa terveydentilasta ei vielä ole

Vakavasti sairastunut oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi on hoidossa Berliinin Chariten yliopistollisessa sairaalassa. AFP / LEHTIKUVA

Sanna Raita-aho / STT

Venäläisen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin siirtolennon Venäjältä Saksaan järjestäneen Cinema For Peace -kansalaisjärjestön perustajan Jaka Biziljin mukaan Navalnyi todennäköisesti selviää hengissä, mutta tuskin voi osallistua politiikkaan kuukausiin. Hän kommentoi asiaa saksalaiselle Bild-lehdelle.

Vakavasti sairastunut oppositiojohtaja on hoidossa Berliinin Chariten yliopistollisessa sairaalassa. Sairaala ei ole kommentoinut hänen tilaansa.

Navalnyin tiedottaja kuitenkin toppuutteli tietoja Twitterissä Bildin uutisen jälkeen. Hänen mukaansa Navalnyin terveystilasta ei ole uusia vahvistettuja tietoja, eikä perhe ole antanut valtuuksia kommentoida niitä.

– Vahvistettuja tietoja voi saada vain klinikan lääkäriltä tai minulta. Aleksein terveydentilasta ei ole uusia tietoja. Pyydämme kärsivällisyyttä ja tiedotamme heti uusista tiedoista, kun niitä on, tiedottaja Kira Jarmysh kirjoitti Twitterissä.

Myrkytystä epäillään

Navalnyia hoidetaan Berliinissä Charite-sairaalassa.

Sairaala kertoi lauantaina Twitterissä, että oppositiojohtajalle tehdään testejä. Sairaala lupaili lisäksi tviitissään, että lääkärit kertovat tarkemmin oppositiojohtajan tilasta ja hoidosta, kun tutkimukset on tehty ja asiasta on keskusteltu hänen perheensä kanssa. Sunnuntain aikana asiasta ei kerrottu mitään lisätietoja.

Navalnyin epäillään joutuneen myrkytetyksi torstaina Venäjän Siperiassa sijaitsevassa Tomskin kaupungissa. Hän lähti kaupungista lentokoneella, joka joutui tekemään hätälaskun Omskin kaupunkiin, kun Navalnyi alkoi voida koneessa erittäin pahoin. Navalnyi vietiin ensin Omskin sairaalaan, ja varhain lauantaiaamuna hänet lennätettiin ambulanssilennolla Berliiniin.

Asunto, ruokailu ja uiminen seurannassa

Sunnuntaina venäläislehti Moskovsky Komsomolets julkaisi Guardianin mukaan tietoja poliisilähteistä, joiden mukaan Navalnyi oli Tomskissa ollessaan viranomaisten tarkassa seurannassa. Lehti julkaisi lähteisiinsä vedoten tarkkoja tietoja Navalnyin liikkeistä ja tapaamisista Tomskissa. Viranomaisilla oli tieto Navalnyin käyttämästä asunnosta ja sinne tilaamasta sushista. Lisäksi poliisi oli kerännyt Navalnyin maksamia kuitteja paikallisesta kaupasta. Lisäksi oppositiojohtajaa oli varjostettu, kun hän oli lähtenyt kaupungin ulkopuolelle uimaan Tomjokeen.

Guardian arvioi, että näin tarkat tiedot Navalnyin seurannasta on haluttu vuotaa venäläislehdelle, jotta voidaan osoittaa, ettei häntä myrkytetty Tomskissa. Samaan aikaan vuodosta selviää kuitenkin se, kuinka tarkasti venäläispoliisit varjostivat oppositiojohtajaa.

– Turvallisuuspalvelu on taipuvainen uskomaan, että mikäli myrkytys on tapahtunut, se on tapahtunut joko lentokentällä tai lentokoneessa. Hänen liikkeitään ja yhteyksiään seurattiin kaupungissa tarkasti, venäläislehdessä kirjoitetaan Guardianin mukaan.

Venäläislääkärit kiistävät painostuksen

Venäjällä lääkärit kiistävät, että oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin hoitoon tai diagnooseihin olisi yritetty puuttua millään tavalla, kertoo AFP. Oppositiojohtajaa hoitaneen siperialaisen sairaalan johtavan lääkärin mukaan Navalnyin henki pelastettiin sairaalassa.

Lääkärien mukaan Navalnyin virtsasta löydettiin kahvi- ja alkoholijäämiä, mutta ei myrkkyjä. Lääkäri kiisti myös tiedot mahdollisesta alkoholimyrkytyksestä.

Vakavasti sairastunut oppositiojohtaja on hoidossa Berliinissä. Navalnyin edustajien mukaan hänet myrkytettiin.

---

Lähteenä uutistoimisto AFP.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut