KSML: Sähköpyöräjupakan kiusaamat vihreät ajavat politiikkojen kaupalliselle yhteistyölle pelisääntöjä

Vihreät ajavat politiikkojen kaupalliselle yhteistyölle pelisääntöjä. Kuvassa puolueen puheenjohtaja Maria Ohisalo. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo kertoo puolueen päättäneen, ettei sen puheenjohtajisto enää tee minkäänlaista kaupallista yhteistyötä. Ohisalo sanoo Keskisuomalaisen haastattelussa myös, että vihreät esittää muille puolueille yhteistä ohjeistusta politiikkojen kaupallisesta yhteistyöstä.

Poliitikkojen toiminnasta syntyi viime kuussa keskustelua, kun ilmeni, että vihreiden varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra oli pyytänyt Helkamalta käyttöönsä sähköpyörää, tarjoten vastineeksi julkaisuja sosiaalisessa mediassa pyörän käytöstä. Diarra maksoi kohun noustua pyöränsä itse. Mediatietojen mukaan pyörän hinta oli yli 3 000 euroa.

Jatkossa vastaavia tapauksia ei enää ole tulossa, Ohisalo sanoo haastattelussa.

– Meidän puheenjohtajistomme on nyt sitoutunut siihen, että emme tee kaupallista yhteistyötä, Ohisalo sanoo.

Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen on Ohisalon mukaan kutsunut muiden puolueiden puoluesihteerit koolle keskustelemaan puoluerajat ylittävästä ohjeistuksesta. Ainakin keskusta ja SDP ovat suhtautuneet ajatukseen myönteisesti.

– Minusta olisi hienoa, jos puoluesihteerit voisivat löytää yhteisen näkemyksen yli hallitus-oppositio-rajojen, Ohisalo toivoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.