Kokoomuksen puoluekokous jatkuu – puolueelle valitaan varapuheenjohtajat, ja Orpo pitää linjapuheen

Orpo vie kokoomuksen myös ensi kevään kuntavaaleihin. Kokoomuksen tavoitteena on olla suurin kuntapuolue. / LEHTIKUVA

STT

Kokoomuksen puoluekokous valitsee tänään puolueelle varapuheenjohtajat ja edustajat puoluevaltuustoon. Varapuheenjohtajuutta tavoittelevat kansanedustajat Elina Lepomäki, Antti Häkkänen, Anna-Kaisa Ikonen ja Mari-Leena Talvitie.

Kokoomukselle valitaan kolme varapuheenjohtajaa.

Puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ovat ehdolla kansanedustaja Heikki Autto ja Helsingin apulaispormestari Pia Pakarinen. Sunnuntaina puoluekokouksessa kuullaan myös lauantaina valitun puheenjohtaja Petteri Orpon linjapuhe.

Orpo vie kokoomuksen myös ensi kevään kuntavaaleihin. Kokoomuksen tavoitteena on olla suurin kuntapuolue. Orpo ei kuitenkaan suostunut lauantaina sanomaan, millaiseen kuntavaalitulokseen hän olisi tyytyväinen, jotta hän jatkaisi puheenjohtajana.

Orpo sanoi lisäksi, että hänellä on tavoitteena viedä kokoomus myös seuraaviin eduskuntavaaleihin ja vielä sen jälkeisiin presidentinvaaleihin.

Orpo sanoi ehdokaspuheessaan lauantaina, että häntä ajaa eteenpäin kaksi asiaa ylitse muiden. Ensimmäinen on Orpon mukaan se, että häntä suututtaa, miten vastuuttomasti nykyinen hallitus Suomen asioita hoitaa.

– Se motivoi jatkamaan yhteisten tavoitteiden puolesta.

Toinen asia on, että Orpon mukaan kokoomuksen uudistaminen on hyvässä vauhdissa. Orpo sanoo haluavansa jatkaa puolueen modernisointia ja johtaa vaalityötä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.