Henkilöstöyhtiö Eezy siirtyy Helsingin pörssin päälistalle

Nasdaqin mukaan kyseessä on kymmenes kerta, kun yhtiö siirtyy First North -listalta Helsingin pörssin päälistalle. / Nasdaq handout/ Nasdaq / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä / STT

Henkilöstöpalvelualan yhtiö Eezy siirtyy keskiviikkona Helsingin pörssin päälistalle, Nasdaq Helsinki kertoo. Yhtiö kuuluu markkina-arvoltaan pieniin yhtiöihin.

Nasdaqin mukaan kyseessä on kymmenes kerta, kun yhtiö siirtyy First North -listalta Helsingin pörssin päälistalle. Aiemmin tänä vuonna samoin on tehnyt Verkkokauppa.com sekä varainhoidon ja sijoitusalan konserni United Bankers .

Eezy listautui kasvumarkkinaksi tarkoitetulle First North -listalle vuonna 2018. Päälistalle siirtyminen jatkaa toimitusjohtaja Sami Asikaisen mukaan yhtiön kasvustrategiaa. Yhtiön tavoitteena on olla markkinajohtaja Suomessa vuoteen 2022 mennessä.

– Päämarkkinalle siirtyminen on kasvutarinamme luonnollinen jatkumo, ja se antaa entistä paremmat edellytykset toteuttaa visiotamme olla Suomen merkittävin työelämän toimija yhdessä työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa, Asikainen sanoo tiedotteessa.

Markkinat ovat tervehtineet listasiirtyjää lievällä kurssinousulla. Yhden maissa yhtiön osakekurssi oli 1,8 prosentin nousussa. Eezy haki päälistalle siirtymistä viikkoa aiemmin, jolloin sen osakkeen arvo loikkasi yli neljän euron. Finanssivalvonta hyväksyi hakemuksen maanantaina.

Vuonna 1988 perustettu Eezy tunnettiin viime vuoteen asti nimellä VMP. Yhtiö kertoo työllistävänsä palveluidensa kautta noin 30 000 ihmistä.

Eezyn listautuminen on seitsemäs listautuminen tänä vuonna Helsingin pörssissä, Nasdaq Helsinki kertoo.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut