Vappusatasia mafiosojen taskuun – EU:n miljardipaketista käytiin eduskunnassa värikäs keskustelu

EU:n koronapaketista käytiin äänekäs ja opposition kritiikin sävyttämä keskustelu eduskunnassa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Anniina Luotonen, Tapio Pellinen / STT

Opposition muhinut ärtymys EU:n koronapaketista purkautui vihdoin keskiviikkona, kun kansanedustajat pääsivät ruotimaan pakettia eduskunnan suuressa salissa. Historiallisesta 750 miljardin euron tukipaketista käytiin värikäs, mutta hajanainen keskustelu pääministerin ilmoituksen jälkeen.

Sanna Marin (sd.) puolusti EU-johtajien heinäkuussa saavuttamaa poliittista sopua, koska koko Euroopan talousalueen elpyminen on hänen mukaansa Suomelle kriittisen tärkeää.

Miten pakettia puolustettiin?

Perussuomalaiset tarttuivat puhtaisiin lukuihin, jotka eivät paperilla näytä hyvältä. Suomi maksaa avustusmuotoisesta tuesta 6,6 miljardia euroa ja olisi saamassa noin 3,2 miljardia.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ihmetteli, miksi pakettia rummutetaan Suomessa silti menestyksenä.

– Suomi saa takaisin noin puolet maksamastaan summasta. Suomi siis elvyttää omaa talouttaan omilla rahoillaan ja sen lisäksi samalla summalla muiden taloutta, Halla-aho ihmetteli.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) suhteutti toimien mittaluokkaa. Suomi ottaa tänä vuonna 18 miljardia uutta velkaa, kun paketti maksaa nettona noin 3 miljardia.

Raha maksetaan korotettuina jäsenmaksuina 30 vuodessa, mikä tarkoittaa yhdelle vuodelle noin 100 miljoonaa euroa.

Koronakriisiin vastataan hänen mukaansa monella tapaa: kansallisesti terveystoimin, vähän haparoiden unionin yhteisillä päätöksillä rajoista, kirjavalla joukolla kansallisia elvytyspäätöksiä, Euroopan keskuspankin toimin sekä yhteisellä elvytyksellä.

– Olisi hullua väittää, että ottaisimme tästä pois yhteisen Euroopan tasolla tehtävän koordinoidun elvyttämisen.

Kipuileeko keskusta?

Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi myönsi, että kokonaisuuden "oikeusperusta on ohut". Komissio ottaa velkaa, joka kanavoidaan elvytyksenä jäsenmaille budjettiohjelmien kautta.

EU:n neuvoston oikeuspalvelun mukaan yhteisen lainan ottaminen mahtuisi EU:n perussopimukseen, mutta viime kädessä arvion tekee EU:n tuomioistuin.

– Pitää olla jonkinlainen jonglööri, että saa sen mahtumaan perussopimukseen. Sen takia tämä on vähän epämiellyttävä paketti, mutta voiko Suomi kaataa tämän paketin. Ei voi kaataa tätä pakettia, Lohi sanoi saaden salin perussuomalaisten puoleiselta reunalta toisenlaisen vastauksen.

Kovempaa kritiikkiä esitti Hannu Hoskonen (kesk.).

– Tämä on sellainen paketti, jota allekirjoittanut ei voi mitenkään hyväksyä.

– Itsekin äänestin EU-jäsenyyden puolesta. Kun näitä ehtoja lähdetään nyt muuttamaan, eikö näitä pitäisi käsitellä uudestaan demokraattisessa prosessissa, Hoskonen arvosteli.

Mikä on perussuomalaisten vaihtoehto?

Jani Mäkelän (ps.) mukaan perussuomalaisten vaihtoehto tukipaketille olisi ollut sen hylkääminen ja EU:n seitsenvuotisen budjetin neuvotteleminen pienemmäksi. Hänen mielestään paketin hylkääminen ei olisi välttämättä tarkoittanut Suomen eroamista EU:sta.

– No, kertokaa te, mitä olisi seurannut, jos tätä pakettia ei olisi hyväksytty. Onko hallitusta ja Suomea uhattu, että meidät heitetään EU:sta, jos emme pakettia hyväksy? Tuliko täällä esille nyt tällainen salaisuus, hän kysyi.

Vanhanen vastasi Mäkelälle, että Suomen EU-jäsenmaksut nykyisellä rahoituskehyksellä laskettuna ovat seuraavien 30 vuoden aikana noin 84 miljardia.

– Jos siitä ottaisi muutaman miljardin pois, sekö on se teidän vaihtoehtonne?

Onko tämä vasta alkua?

Pääministeri Marin vakuutti eduskunnalle, että elpymispaketti on poikkeuksellinen.

Kokoomuksesta Pia Kauma kuitenkin huomautti saksalaisarvioista, joiden mukaan menettelyä voidaan käyttää joskus myöhemmin uudelleen.

– On vain ajan kysymys koska meillä on seuraava kriisi. Onko tämä paketti kertaluonteinen ja poikkeuksellinen vai toistuuko tämä jo muutaman vuoden kuluttua, Kauma kysyi.

Tuppuraisen mukaan välineen voimassaolo päättyy kolmen vuoden päästä.

– Jos se haluttaisiin uudelleen pystyttää, tämä koko ruljanssi tarvittaisiin uudestaan mukaan lukien eduskunnan päätös. Jokainen voi miettiä, kuinka todennäköinen tällainen uusi kierros olisi, Tuppurainen vastasi.

Valuuko tuki mafiosoille?

Perussuomalaisten Rami Lehto syytti hallitusta siitä, että se on ottamassa suomalaisilta duunareilta ja antamassa rikkailla italialaisille mafiosoille.

– Miksi hallitus ei halua käyttää näitä osittain mafian taskuun työnnettäviä vappusatasia suomalaisten hyvinvointiin, Lehto kysyi.

Ministeri Tuppuraisen mukaan rahojen päätyminen rikollisille ei ole merkittävä uhka, koska rahojen käytön suunnitelma pitää hyväksyttää Eurooppa-neuvostossa.

– Ja jos käy niin, että varoja ei käytetäkään tämän yhdessä hyväksytyn elpymissuunnitelman mukaisesti, on hätäjarru, jonka mukaan yksikin jäsenmaa voi vaatia, että rahojen maksatus tuodaan Eurooppa-neuvostoon, hän sanoi.

Jäsenmaat sopivat heinäkuussa hätäjarrusta, jonka myötä rahojen maksu voidaan keskeyttää, jos maa ei noudata elpymissuunnitelmaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut