Lääkeyhtiö AstraZeneca sai luvan jatkaa koronavirusrokotteen testaamista

AstraZeneca kehittää koronavirusrokotetta yhdessä Oxfordin yliopiston kanssa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Lääkeyhtiö AstraZeneca kertoo jatkavansa koronavirusrokotteen testaamista. Yhtiö kertoo saaneensa Britannian viranomaisilta luvan jatkaa rokotteen testejä.

Yhtiö kertoi aiemmin tällä viikolla keskeyttävänsä testit, koska yksi vapaaehtoinen rokotetestaukseen osallistuvista koehenkilöistä sairastui selittämättömästi. Yhtiö kommentoi keskiviikkona keskeytystä rutiiniluontoiseksi. AstraZeneca kehittää koronavirusrokotetta yhdessä Oxfordin yliopiston kanssa.

AstraZeneca on yksi yhdeksästä lääkeyhtiöstä, jotka ovat kertoneet edenneensä koronavirusrokotteidensa testauksessa pitkälle kolmanteen vaiheeseen. Se on kertonut testaavansa rokotetta eri maissa, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa se alkoi koota 30 000 ihmisen testiryhmää elokuun lopussa. Lisäksi sillä on pienempiä testiryhmiä Brasiliassa ja myös muissa Etelä-Amerikan maissa. Yhdysvallat ja Brasilia ovat kärsineet pahiten koronaviruksesta yhdessä Intian kanssa.

Euroopan komissio on ilmoittanut tehneensä AstraZenecan kanssa ennakko-ostosopimuksen mahdollisen koronvirusrokotteen ostoista. Myös Suomi on kertonut olevansa mukana yhteishankinnassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.