Naantalin kaupunginjohtajan Jouni Mutasen mukaan Nesteen aikeet lakkauttaa öljytuotteiden jalostamotoiminta Naantalissa osuvat kaupunkiin ja sen talouteen lujaa. Nesteellä on Naantalissa yhteensä noin 330 työntekijää. Yhtiön mukaan toteutuessaan suunnitelmat tarkoittavat enintään 470 työpaikan vähenemistä Naantalin ja Porvoon jalostamoissa.
– Neste on Naantalin suurin teollinen työnantaja ja vaikuttaa vuosittain merkittävästi Naantalin yhteisöverotuloihin ja kunnallisverotuloihin, Mutanen sanoo STT:lle.
Tarkkaa arviota lakkautuksen talousvaikutuksista ei vielä ole, mutta selvitystyö on aloitettu.
– Ne ovat joka tapauksessa miljoonaluokan vuosittaiset vaikutukset, useita miljoonia euroja menetettyjä verotuloja, Mutanen kertoo.
Uutinen lakkautusaikeista tuli Mutaselle yllätyksenä, sillä Neste on investoinut 2010-luvulla Naantalin jalostamoon paljon.
– Se oli luonut tietynlaista optimismia siihen, että Naantalin jalostamoa edelleen kehitetään.
Pääministeri soitti Naantaliin
Mutanen kertoo sopineensa heti aamulla uutisen kuultuaan muutosturvatyöryhmän liikkeellepanosta Turun kaupunginjohtajan Minna Arven kanssa.
Ryhmä käy läpi sitä, miten työpaikkansa menettäviä työntekijöitä pystytään tukemaan koulutuksella ja muilla toimilla.
– Myös pääministeri Sanna Marin (sd.) soitti puoliltapäivin ja keskustelimme tilanteesta. Hän totesi, että valtiovalta on myös omalta osaltaan valmis tukemaan muutosturvatoimenpiteitä ja pehmentämään taloudellisia vaikutuksia kuntien ja alueen talouteen, Mutanen sanoo.
Pääluottamusmies perää vaihtoehtoja lakkautukselle
Jalostamolla 20 vuotta työskennellyt pääluottamusmies Kimmo Aho ei ole valmis heittämään pyyhettä kehään
– Minä haluan nähdä tässä vielä sen toisenkin vaihtoehdon, että tavalla tai toisella tuotantotoiminta jatkuisi. Kaikki kivet ja kannot on nyt käännettävä, että joku ratkaisu löytyisi, Aho sanoo.
Lakkautuspohdintoja on Ahon mukaan pyöritelty Naantalissa jo vuosikymmeniä, mutta aina on löytynyt uusia syitä siihen, että jalostamo on pidetty tuotantotoiminnassa mukana.
– Jos jotain uusia syöttöaineita kehitetään, niitä pitää jossain koeponnistaa, että miten ne sopivat erilaisille laitteistoille ja mitä niistä tulee. Voisiko jotain tällaista tehdä Naantalissa? Ja jos jotain innovaatioita tulee, niitä voisi ottaa laajempaan tuotantoon, hän pohtii.
Ahon mukaan yhtiön laskelmien perusteella Naantalin jalostamon lakkauttaminen veisi työt noin 250 ihmiseltä. Lisäksi kärsivät jalostamon palvelutoimittajat, kuten yksikköhuoltoja ja muita huoltotoimenpiteitä tekevät yritykset.
– Periksi ei tosiaan anneta ennen kuin viimeisinkin syöttöventtiili on hitsattu kiinni. Sitten vasta on meidän niska katkennut, Aho sanoo.
Kysyntä laskee, kapasiteettia on liikaa
Neste kertoo syyksi suunnitelmilleen sen, että koronapandemia on vauhdittanut perinteisten öljytuotteiden kysynnän laskua, eikä kysynnän odoteta elpyvän aiemmalle tasolle.
Öljytuotteet-liiketoimintayksikön johtajan Marko Pekkolan mukaan maailmanlaajuisesti öljyn tuotannossa on suurta ylikapasiteettia, ja sitä entisestään kasvattavista investoinneista on ilmoitettu. Öljyä siis tuotetaan niin paljon, että siitä tai sen jalostamisesta on vaikea saada hyvää hintaa.
– Olemme myös menettäneet kilpailukyvyn Euroopan kilpailijoihin nähden, kun vertaamme toimintaamme vahvimpiin öljynjalostamoihin, Pekkola sanoi tiedotustilaisuudessa.
Yhtiö perustelee Naantalin jalostamon sulkemista sillä, että siellä olisi pian edessä isoja investointipäätöksiä.
– Tällä hetkellä meidän käyttölupamme on voimassa vuoden 2022 syksyyn asti. Mutta tässä markkinatilanteessa arvioimme, että edessä olevat käyttö- ja kunnossapitoinvestoinnit eivät olisi kestäviä ja järkeviä, Pekkola kertoi.
Pekkola ei vastannut kysymykseen siitä, kuinka suuria investointeja jalostamotoiminnan jatkamiseen Naantalissa tarvittaisiin, vaan sanoi lukujen olevan yhtiösalaisuuksia, joita ei ole aiemminkaan kerrottu.
– Puhutaan koko öljyliiketoiminnan osalta sadoista miljoonista, jotka investoimme aina yli näiden aikasyklien, hän sanoi.
"Ei näitä pysty estämään"
Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan Nesteen päätös on erittäin huolestuttava.
– Tietysti koko ajan on tiedossa, että näitä tulee, ja jokainen on liikaa, Lintilä sanoo.
Pystyykö hallitus jollain tavalla estämään näitä isoja irtisanomisia?
– Ei näitä pysty estämään. Ehkä se, millä siihen pystytään parhaiten, on se, että me emme aseta lisää kustannuksia ja kulupaineita näille yrityksille, sillä pystymme niiden toimintaedellytyksiä auttamaan ja turvaamaan, hän kertoo.
Lintilä ei ottanut kantaa siihen, onko budjettiriihestä odotettavissa jotain tähän teemaan.
– No, katsotaan.
Tavoitteena 50 miljoonan vuotuiset säästöt
Naantalin jalostustoiminnan alasajon jälkeen toiminta keskittyisi terminaali- ja satamatoimintoihin. Lisäksi yhtiö pohtii Porvoon jalostamon kehittämistä uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden prosessointiin.
Päätökset toimenpiteistä ja irtisanomisista tehdään yt-neuvotteluiden jälkeen. Nesteen mukaan toimenpiteillä tavoitellaan 50 miljoonan euron vuotuisia säästöjä.
– Aika tälle uutiselle ei ole paras mahdollinen, ja se on erittäin valitettava monelle meistä, Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker sanoo tiedotteessa.
Yhtiö kertoo, että mahdolliset muutokset eivät vaikuta Suomen polttoainejakelun huoltovarmuuteen.