Poliisin virka-asussa ei tarvitse enää olla nimilaattaa – yksilöinti voidaan tehdä esimerkiksi numeroin

Muutoksen tavoitteena on vähentää poliiseihin kohdistuvaa uhkailua ja maalittamista. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Tästä päivästä lähtien poliisin virka-asussa ei tarvitse olla nimilaattaa. Virkapuvussa voi käyttää nimilaatan sijaan muita yksilöiviä tunnistemerkkejä.

Poliisi voidaan yksilöidä jatkossa esimerkiksi numeroilla. Poliisilain mukaan poliisilla on yhä velvollisuus esittää pyynnöstä virkamerkkinsä, josta ilmenevät henkilötiedot.

Muutoksen tavoitteena on vähentää poliiseihin kohdistuvaa uhkailua ja maalittamista. Maalittaminen voi tarkoittaa esimerkiksi suoraa tai epäsuoraa uhkailua tai yksityiselämään liittyvien tietojen kaivelemista ja vääristelemistä. Maalittamisen tavoitteena voi olla virkamiehen painostaminen luopumaan virkatehtävien hoitamisesta.

Poliisihallituksen teettämän kyselyn perusteella noin yhdeksän poliisia kymmenestä kokee poliisiin kohdistuvan maalittamisen ongelmana. Noin joka kolmas vastaaja oli itse kokenut maalittamista.

Sisäministeriö muutti asetusta poliisin virka-asusta elokuussa. Asetus astuu voimaan tänään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut