Islanti patoaa koronaa sulkemalla baareja ja diskoja, Venäjällä raportoitiin 10 000 tartuntaa vuorokaudessa

Baarit aukenivat toukokuun lopussa Reykjavikissa koronapandemian aiheuttaman sulkemisen jälkeen. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Islanti tiukentaa koronarajoituksiaan. Maanantaista lähtien useimmat liikuntakeskukset, baarit ja diskot joutuvat sulkemaan ovensa, ja kokoontumisissa voi olla läsnä korkeintaan 20 henkeä.

Rajoituksista kertoneen terveysministeriön mukaan ne ovat voimassa kahdesta kolmeen viikkoa. Pääepidemiologi sanoo, etteivät nyt voimassa olevat rajoitukset ole riittäneet epidemian hallintaan.

Koronatartuntojen määrä on noussut syyskuun puolivälistä. Viimeisten 19 päivän aikana maassa on todettu 663 uutta tapausta, pääosa pääkaupungissa Reykjavikissa ja sen ympäristössä.

Islannissa on 365 000 asukasta.

Venäjällä yli 10 000 uutta koronatartuntaa

Venäjällä on kirjattu vuorokauden aikana yli 10 000 koronavirustartuntaa, uutisoi paikallinen media. Edellisen kerran yhtä suurissa lukemissa oltiin toukokuun puolivälissä, kertoo muun muassa RBK.

Miltei kolmasosa uusista tapauksista on Moskovasta.

Koronatartuntoihin liittyviä kuolemia kirjattiin RBK:n mukaan vuorokaudessa 107.

Kuolleiden yhteismäärästä on eri viranomaisilla eri tietoja. Liittovaltion viranomaisten mukaan epidemiaan kuolleita on yhteensä lähes 21 400, tilastoviranomaisten mukaan yli kaksinkertainen määrä. Ero selittyy RBK:n mukaan sillä, että tilastoviranomaiset kirjaavat kaikkien koronaviruksen saaneiden kuolemat samaan nippuun, oli pääasiallinen kuolinsyy mikä tahansa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut