Onko Melania Trump topakka taustavaikuttaja vai puhumaton mallinukke? – Yhdysvaltain ensimmäisestä naisesta ei ota kukaan selvää, eikä se tunnu häntä häiritsevän

Melania Trumpista tiedetään vähän, sillä hän puhuu harvoin ja silloinkin niukasti. AFP / LEHTIKUVA

Mimma Lehtovaara / STT

Arvoituksellinen, etäinen, puhumaton ja kaunis palkintovaimo. Näin kuvataan usein Melania Trumpia. Hänestä tiedetään vähän, sillä hän puhuu harvoin ja silloinkin niukasti, usein latteuksia, eikä hän ole kertonut julkisuudessa paljoakaan itsestään.

Siksi hänestä liikkuu paljon huhuja ja varmentamattomia kertomuksia. Jo pelkästään faktojen tarkistaminen hänen koulutuksestaan on osoittautunut yhdysvaltalaismedialle työlääksi.

Onkin arveltu, että Melania, 50, nai aikanaan Donald Trumpin ,74, vain siksi, että huomattavasti iäkkäämpi mies tarvitsi rinnalleen nuoren ja kauniin naisen ja vaatimattomista oloista lähtöisin oleva Melania oli ja on mieltynyt ylellisyyteen.

Melanian kerrotaan takavuosina ottaneen kantaa väitteeseen, että hän olisi yhdessä Trumpin kanssa ainoastaan rahan vuoksi.

– Luuletteko, että hän olisi kiinnostunut minusta, ellen olisi kaunis? väitetään Melanian vastanneen.

Pariskunnan suhteen alkuaikoina Melania on mitä ilmeisimmin taitanut pelin hengen. Melania Trumpista kertovaan The Art of Her Deal -kirjaan haastateltu pariskunnan tuttava kertoo, miten Melania antoi ymmärtää olevansa vaikeasti tavoiteltava.

– Melania on fiksu ja osaa pelata pitkää peliä. Hän tiesi, että Trump pitää ajojahdista.

Vuonna 2005 avioituneella pariskunnalla on avioehto, jonka sisällön Melania tiettävästi neuvotteli uusiksi ja itselleen edullisemmaksi silloin, kun hänen miehensä virkakausi presidenttinä alkoi.

Donald Trumpin naisseikkailut ja karkeat näkemykset naisista kuin myös pariskunnan keskinäinen kehonkieli ovat tuoneet oman sävynsä arvioihin avioliitosta.

Ei pelkästä rahasta, vaan myös asemasta

Kahdessa tuoreessa kirjassa, Free, Melania ja The Art of Her Deal, todetaan, että pariskuntaa yhdistää muukin kuin klassinen kauneuden ja rahan liitto.

Melaniaa on julkisuudessa pidetty uhrina, joka on tahtomattaan joutunut satimeen Valkoiseen taloon. Häntä kuvataan kuitenkin molemmissa teoksissa kunnianhimoiseksi ja tarvittaessa kylmäverisen taitavaksi strategiksi, joka tietää tarkalleen, mitä haluaa ja miten sen voi saavuttaa. Hän pitää tiukasti kiinni yksityisyydestään eikä välitä, mitä hänestä ajatellaan.

Pariskunta elää tiettävästi pääosin erillistä elämää ja on harvoin samaan aikaan samassa rakennuksessa, silloinkin eri huoneistoissa. Valkoisessa talossa pariskunnan kerrotaan asuvan ei pelkästään eri makuuhuoneissa vaan eri kerroksissa .

– Tiedän, että amerikkalaiset ajattelevat, että Melania on yksinkertainen ja vain nai rahaa. Ei se ole niin. Hän on aina halunnut paljon muutakin, kuvailee eräs The Art of Her Deal -kirjan haastateltu.

Poliittisesti tarkkavaistoisen Melanian kerrotaan esimerkiksi tukeneen miehensä presidenttihaaveita ja jo pariskunnan suhteen alkuvaiheessa pohtineen, millainen ensimmäinen nainen hänestä voisi tulla.

Melaniaa arvioidaan myös tasavertaiseksi kumppaniksi, jota Donald Trump kuuntelee ja jonka mielipiteet hän ottaa huomioon. Melanian sanotaan voivan ilmaista näkemyksensä miehelleen suorasukaisesti ilman pelkoa raivokohtauksesta.

– Melania on ainoa ihminen maailmassa, joka voi sanoa mitä ajattelee suoraan päin miehensä naamaa, kuvaillaan Free, Melania - kirjassa .

Varmaa tietoa Melanian todellisesta vaikutusvallasta ei kuitenkaan ole, sillä hänen julkinen roolinsa on tähän saakka ollut etupäässä seisoskelua miehensä vieressä kauniissa vaatteissa.

Koronatartuntaan vakavampi asenne kuin puolisolla

Yhtenä osoituksena Melania Trupin itsenäisestä ajattelusta voidaan pitää suhtautumista koronavirukseen.

Melania ja Donald Trumpin saamasta koronavirustartunnasta kerrottiin lokakuun alussa. Presidentti on suhtautunut vähättelevästi pandemiaan ja muun muassa pilkannut demokraattien presidenttiehdokasta Joe Bidenia kasvomaskin käytöstä.

Melania näyttää ottaneen taudin leviämisen riskit ja pandemiavaikutukset vakavammin ja on esiintynyt ajoittain julkisuudessa kasvomaskissa ja tuonut esille sairauden ehkäisykeinoja, kuten turvavälejä, joista hänen miehensä ei ole välittänyt.

Melania käytti julkisesti maskia jo keväällä , mutta on esiintynyt monesti myös ilman kasvosuojusta.

Yhdysvalloissa on Johns Hopkins -yliopiston keräämien tietojen mukaan raportoitu yli 7,7 miljoonaa koronatartuntaa ja yli 214 000 koronavirukseen liitettyä kuolemaa.

Epäonninen plagiaattipuhe

Melania Trumpin yksi tärkeimmistä puheista osoittautui täydelliseksi fiaskoksi. Melania puhui republikaanien puoluekokouksessa kesällä 2016, kuten presidenttiehdokkaan vaimon odotetaan tekevän.

Ilmeni, että Melanian puheesta osa oli kopioitu Michelle Obaman vuosia aiemmin pitämästä puheesta.

Tämän jälkeen Melania Trumpin julkiset puheet ovat olleet harvassa. Melania piti miehensä ensimmäisen virkavuoden kuluessa vuonna 2017 alle kymmenen julkista puhetta , kun Michelle Obama piti niitä vastaavassa tilanteessa yli 70 ja Laura Bush yli 40.

Tätä voidaan pitää ongelmallisena siksi, että ensimmäisen naisen rooli on muodostunut yhä merkittävämmäksi. Esimerkiksi Laura Bush oli aktiivinen myös ulkopolitiikan toimijana Afganistanin kysymyksessä ja Michelle Obaman vaikuttamisessa korostui muun muassa sosiaalisen median voimakas rooli, kun hän toimillaan tuki presidentin hallintoa.

Akatemiatutkija Outi Hakola Helsingin yliopistosta luonnehtii Melania Trumpin julkisia esiintymisiä kaiken kaikkiaan vaatimattomiksi.

– Julkisuudessa esiintyessään hän tekee selväksi, että lausuu hänelle annettuja vuorosanoja. Hän on roolissa eikä vaikuta erityisen autenttiselta.

Hakolan mielestä Melania Trumpin asema on hankala.

– Aiemmat ensimmäiset naiset ovat olleet tottuneita poliitikkojen vaimojen rooliin tai ovat itse osallistuneet politiikkaan. Melanialla ei ole vuosien kokemusta, miten toimia politiikassa, ja hän joutuu luovimaan vieraissa tilanteissa.

Hakolasta näyttää myös siltä, että Melania Trumpilla ei olisi aktiivisia poliittisia tavoitteita.

– Hän tekee minimin ja jättäytyy ulkopuolelle.

– Voi myös olla, ettei hän tuo julkisuuteen omia teemojaan siksi, että hänen miehensä ei halua muiden nostavan esiin puheenaiheita. Ehkä hän ei halua kilpailla miehensä kanssa.

"Hienostuneella naisellakin voi olla ääni"

Yhdysvaltain ensimmäisellä naisella ei ole virallista asemaa, eikä hänen tehtäviään ole määritelty. Silti ensimmäisen naisen katsotaan edustavan Valkoista taloa ja presidentti-instituutiota, ja hänellä voi halutessaan olla merkittävästi valtaa. Usein ensimmäiset naiset ovat olleet myös hyvin suosittuja kansalaisten parissa.

Monet ensimmäiset naiset ovat aktiivisesti edistäneet poliittisia hankkeitaan.

Hillary Clinton yritti viedä terveydenhuollon uudistusta vahvasti eteenpäin, joskin puski monen muun tavoin seinään. Laura Bush keskittyi lasten lukutaidon kehittämiseen ja Michelle Obama muun muassa lasten terveellisiin elintapoihin ja nuorten koulutuskysymyksiin sekä sotaveteraanien palveluihin. Jill Biden on varapresidentin puolisona ja mahdollisena ensimmäisenä naisena ollut opetusalan ammattilaisena aktiivinen muun muassa koulutuspolitiikassa.

– Ensimmäisen naisen tehtävänä on täydentää puolisoaan ja myös toimia miehensä imagon pehmentäjänä. Hän voi tehdä presidentistä helpommin lähestyttävän ja miellyttävämmän, kuvailee Hakola.

Presidenttien puolisot ovat usein korostaneet perhearvoja, kun presidentit ovat perinteisesti keskittyneet niin sanotusti politiikan kovaan ytimeen, talouteen ja asevoimiin. Nähtäväksi jää, millainen olisi ensimmäisen miehen rooli, jos Yhdysvaltoihin joskus valitaan nainen presidentiksi.

– Ensimmäisen naisen ja presidentin rooli on hyvin sukupuolittunut. Naiset edustavat diplomatiaa ja naiseen liitettyjä teemoja, kuten perhettä, lapsia, terveyttä ja myös muotia, sillä heidän pukeutumistaan seurataan tarkkaan, sanoo akatemiatutkija Hakola.

Jo edesmennyt Betty Ford oli aikanaan aktiivinen presidentin puoliso, joka otti kantaa muun muassa tasa-arvokysymyksiin.

– Ei ensimmäisen naisen asema eikä mieheni työ saa estää minua kertomasta näkemyksiäni. Hienostuneen naisen ei tarvitse olla hiljaa, hän sanoi vuonna 1975.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut