Twitterissä ollut maailmanlaajuinen häiriö korjattu – yhtiö ei epäile hakkerointia

Ongelman kerrotaan johtuvan sisäisistä järjestelmistä. AFP / LEHTIKUVA

Lassi Lapintie / STT

Sosiaalisen median viestipalvelu Twitterissä oli perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa käynnissä maailmanlaajuinen häiriötilanne. Lähes kaksi tuntia kestäneen häiriön vuoksi sisältöä ei latautunut monille käyttäjille ja viestien julkaisu ei onnistunut.

Joitakin ongelmia esiintyi palvelussa joillakin käyttäjillä vielä sen palautumisen jälkeenkin, ja kaikkien ongelmien korjaamiseen yhtiöltä meni nelisen tuntia.

Asiasta kertoivat muun muassa uutiskanava CNBC ja Verge -verkkolehti. Ongelma vaikutti koskevan sekä mobiilisovellusta että selaimen kautta käytettävää Twitteriä.

Teknisen tuen Twitter-tilillään yhtiö kertoi, ettei mikään häiriössä viittaa hakkerointiin tai tietomurtoon. Ongelman kerrotaan johtuvan sisäisistä järjestelmistä.

Yhtiö tviittasi aamukuuden jälkeen , että viimeisetkin ongelmat oli ratkottu ja palvelu palautettu kaikille käyttäjille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut