KRP tutkii Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistunutta tietomurtoa – pyytää uhreja tekemään rikosilmoituksen

Vastaamon tietomurrossa on saatettu viedä myös Taysin asiakkaiden tietoja. Markku Ulander / LEHTIKUVA

Maria Rosvall / STT

Keskusrikospoliisi tutkii Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistunutta hyökkäystä törkeänä tietomurtona ja törkeänä yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä. Poliisi pyytää, että ihmiset, jotka ovat huomanneet yksityistietojaan levitetyn, tekevät asiasta sähköisen rikosilmoituksen.

Vastaamo kertoi keskiviikkona joutuneensa tietomurron ja kiristyksen kohteeksi. Yhtiön mukaan "tuntematon vihamielinen osapuoli" on ollut yhteydessä yhtiöön ja väittänyt saaneensa haltuunsa asiakkaiden luottamuksellisia tietoja. Yle kertoi tänään, että kiristäjä oli julkaissut yöllä Tor-verkossa lisää potilastietoja.

Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) kertoi tänään, että tietomurrossa on saatettu viedä potilaiden tietoja, sillä sairaalalla on ollut sopimus Vastaamon kanssa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut