Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuhti tulospäivä ei tarjonnut yllätyksiä – osa yrityksistä selvisi pandemiasta odotuksia paremmin

Ensimmäinen tuhti tulospäivä ei tarjoillut suuria yllätyksiä puoleen eikä toiseen. Monilla yrityksillä heinä-syyskuun tulokset jäivät vuoden takaisesta mutta yleisesti ottaen tuloksia pidetään kohtalaisina vallitsevissa olosuhteissa.

Handelsbankenin sijoitusjohtaja Piia Nyberg arvioi, että tämä kertoo pahimman kriisin selättämisestä. Hänen mukaansa yritykset ennakoivat, että 2021–2022 ovat globaalin kasvun vuosia. Monet yritykset ovat kuitenkin varovaisia.

– Utuisia näkymiä tarjoillaan. Kaikki eivät pysty ohjeistamaan tulevaa. Se ei ole yllätys, Nyberg sanoo.

Palvelusektori on edelleen ongelmissa. Teollisuus voi paremmin. On myös toimialoja, jotka hyötyvät siitä, että ihmiset ovat kotona.

–  Huhtamäki on hyvä esimerkki. Kun ruokaa on myyty paljon ulos, Huhtamäen pakkaukset ovat pärjänneet, Nyberg kertoo.

Pakkausyritys Huhtamäki on yksi suuryrityksistä, joka kertoi torstaina heinä-syyskuun tuloksestaan. Toimitusjohtaja Charles Héaulmé arvioi, että nopeasti kasvava ruokatoimitusten trendi kompensoi osittain merkittävää eroa ravintolapalveluiden kulutuksessa. Elintarvikepakkausten kysyntä on pysynyt vahvana koko kriisin ajan.

Huhtamäen oikaistu liikevoitto kohosi heinä-syyskuussa 86 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 72 miljoonasta eurosta

Muita osavuosituloksestaan kertoneita yrityksiä ovat muun muassa OP, Neste, Kone, Cargotec, Atria ja Alma Media .

"Talous on alkanut palautua"

OP-ryhmän tulos heikkeni heinä-syyskuussa 239 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 280 miljoonasta eurosta.

– Pahimmat pelot Suomen talouden romahduksesta eivät toteutuneet alkuvuonna, ja talous on alkanut palautua kevään jyrkästä pudotuksesta. Suomen talouden elpyminen kriisiä edeltävälle tasolle vie silti pitkään. Koronavirustartunnat ovat jälleen viime viikkoina lisääntyneet, ja epävarmuus on yhä suurta, sanoo OP:n pääjohtaja Timo Ritakallio.

Nesteen vertailukelpoinen liikevoitto oli heinä-syyskuussa 373 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 435 miljoonaa. Uusiutuvat tuotteet toivat liikevoittoa 352 miljoonaa euroa. Ongelmana olivat perinteiset öljytuotteet.

– Näkyvyys globaaliin talouskehitykseen on edelleen huono covid-19-pandemian vuoksi. Siksi odotamme merkittävän epävakauden jatkuvan öljytuotteiden ja uusiutuvien raaka-aineiden markkinoilla, ennustaa toimitusjohtaja Peter Vanacker.

Kone kohensi, Cargotec putosi

Kone kohensi oikaistun liikevoittonsa 340 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 322 miljoonasta eurosta. Kehitys oli vahvaa Kiinassa.

– Tämä vuosi on tuonut eteemme runsaasti haasteita, mutta liiketoimintanäkymämme vuodelle 2020 ovat tällä hetkellä paremmat kuin mitä odotimme vuosineljännes sitten. Uskon, että pystymme navigoimaan eri puolilla maailmaa pahentuvassa covid-19-tilanteessa, ja saavuttamaan hyvän tuloksen tälle vuodelle, arvioi toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth.

Nostolaitevalmistaja Cargotecin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen mukaan saadut tilaukset nousivat vuoden toiseen neljännekseen verrattuna, mutta jäivät 14 prosenttia viime vuoden kolmannesta neljänneksestä.

– Kolmannen vuosineljänneksen alussa näkyvyys oli vielä heikko, mutta huhtikuun jälkeen alkanut markkinaympäristön toipuminen jatkui lopulta koko vuosineljänneksen, Vehviläinen kertoo.

Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto supistui heinä-syyskuussa 57 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 68 miljoonasta eurosta.

Elintarvikeyhtiö Atria kuuluu voittajiin

Elintarvikeyhtiö Atria kuuluu voittajiin koronakriisissä. Konsernin liikevoitto nousi kesä-syyskuussa 19 miljoonaan euroa 17 miljoonasta eurosta. Atrian suurin myyntikanava on vähittäiskauppa, jossa myynti on kasvanut.

– Kesällä myynti palautui kevään pudotuksesta, ja Atrialle tärkeä grillaussesonki onnistui hyvin. Myös Food Service -tuotteiden myynti parani kevään tilanteesta. Toki viime vuoden myyntivolyymeihin on edelleen matkaa, sanoo toimitusjohtaja Juha Gröhn.

Alma Median oikaistu liikevoitto jatkuvista toiminnoista pysyi lähes ennallaan runsaassa 13 miljoonassa eurossa.

– Kolmannella vuosineljänneksellä koronaepidemian taloudelliset vaikutukset Alma Median liiketoimintaan olivat odotuksiamme vähäisemmät. Epidemian vaimentuessa ja viranomaisrajoitteiden poistuessa alkoi talouden vaiheittainen palautuminen, mikä näkyi liikevaihtomme laskun hidastumisena, kertoo toimitusjohtaja Kai Telanne.