Esitutkinta lopetettiin Hankasalmen mönkijäturmasta, jossa kuoli alle kouluikäinen lapsi – syyttäjän mukaan syytettä ei nostettaisi kuitenkaan

Kuvan mönkijä ei liity tapaukseen. Martti Ratia

STT

Syyttäjä on päättänyt lopettaa esitutkinnan mönkijäturmasta, jossa kuoli alle kouluikäinen lapsi. Turma sattui Hankasalmella Keski-Suomessa heinäkuun lopulla.

Esitutkinnassa kuolemantuottamuksesta epäiltyinä olivat 1980-luvulla syntyneet mies ja nainen. Aluesyyttäjä Marika Visakorpi teki päätöksen esitutkinnan lopettamisesta sillä perusteella, että vaikka epäillyistä rikoksista saataisiin esitutkinnassa syytteen nostamiseen riittävä selvitys, syyttäjä jättäisi syytteen nostamatta kohtuusperusteella.

– Oikeudenkäyntiä ja mahdollista rangaistusta olisi pidettävä kohtuuttomana tai tarkoituksettomana. Myöskään tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei vaadi esitutkinnan jatkamista, syyttäjän päätöksessä sanotaan.

Kaksikkoa epäiltiin myös maastoliikennerikkomuksesta. Siitä heille määrättiin päiväsakkoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut