Hallitus sai iltakoulussa laajan katsauksen Vastaamon tapaukseen – selvitys henkilötunnusten muuttamiseksi jatkuu

Marinin mukaan hallitus sai iltakoulussaan keskiviikkona tietomurrosta laajan katsauksen. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä / STT

Hallitus ei keskiviikon iltakoulussaan linjannut välittömästä avusta Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron uhreille.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan hallitus sai iltakoulussa laajan katsauksen asiasta. Sen seurauksena hän pyysi sosiaali- ja terveysministeriötä koordinoimaan yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa uhrien avun ja tuen kokonaisuuden.

Työryhmässä on tarkoitus muun muassa tarkastella, voivatko uhrit muuttaa vuotaneita henkilötunnuksiaan nykyisen lainsäädännön puitteissa vai tarvitaanko lainsäädäntöön muutoksia. Marin kertoi toivovansa, että hallitus saa selkeät toimenpide-esitykset muutamassa viikossa.

– Toivottavasti mahdollisimman pian saamme sosiaali- ja terveysministeriöltä nuotit hallitukselle siitä, millaisia muutoksia kenties lainsäädäntöön tarvitaan, Marin sanoi toimittajille Helsingin Säätytalolla.

Hän huomautti, ettei iltakoulu ole sen kaltainen foorumi, missä päätöksiä tehdään.

Hetun vaihtaminen vaatii poliisin uhka-arvion

Pääministeri toivoi, että asiassa voidaan edetä ripeästi, mutta hän kuvaili kokonaisuutta myös "verrattain monitahoiseksi". Asiaa käsitellään seuraavaksi ministeriöiden korkeiden virkamiesten johdolla kansliapäällikkökokouksessa maanantaiaamuna.

Henkilötunnuksen nopeasta vaihtamisesta on pohdittu yhtä mahdollista apukeinoa Vastaamon tietomurron uhreille. Vastaamosta tietomurrolla saatujen tietojen joukossa on ollut esimerkiksi terapia-asiakkaiden henkilötunnuksia.

Henkilötunnuksen voi nykyisin muuttaa myös, jos henkilön turvallisuuteen tai terveyteen kohdistuu ilmeinen ja pysyvä uhka ja jos henkilötunnuksen muuttaminen on ehdottoman välttämätöntä henkilön suojelemiseksi. Tällaisessa tapauksessa henkilötunnuksen muuttaminen vaatii poliisin tekemän uhka-arvion.

Kyberturvallisuus voidaan keskittää yhdelle ministeriölle

Lisäksi Marin kertoi pyytäneensä liikenne- ja viestintäministeriötä johtamaan työtä kyberturvallisuuden ja tietosuojan parantamiseksi.

– Siinä työssä on tarkoitus kartoittaa nykyisen lainsäädännön tarjoamat välineet, lainsäädännön muutostarpeet sekä johtamisen ja hallinnon muutostarpeet, joita meillä on kyberturvallisuuden ja tietosuojan osalta.

Marinin mukaan on mahdollista, että työn seurauksena kyberturvallisuuden, tietosuojan ja digiasioiden vastuut keskitetään yhdelle ministeriölle.

– Tällä hetkellä tämäkin kokonaisuus jakaantuu usealle hallinnonalalle, ja juuri tämänkaltaisessa tilanteessa näemme, kuinka hankalaa se on.

Hallituksen oli tarkoitus käsitellä iltakoulussaan myös fossiilittoman liikenteen tiekarttaa, mutta Marinin mukaan Vastaamon tapauksen käsittely vaati käytännössä tapaamisen koko ajan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut